Kuva: Instagram Erika Vikman
IS: Ystävykset Antti Tuisku ja Erika Vikman tähtäävät musiikkimaailman huipulle: ”Mitä sitä nöyristelemään”
Artistit Antti Tuisku ja Erika Vikman yhdistivät voimansa viime lauantain Uuden Musiikin Kilpailussa nähdyssä esityksessä. He kertovat Ilta-Sanomille haluavansa olla Suomen kirkkaimpia poptähtiä, eivätkä pelkää sanoa sitä ääneen.
Molemmat artistit ovat kulkeneet oman polkunsa löytääkseen nykyisen tyyliinsä ja tähtäävät nyt musiikkimaailman huipulle. He ovat myös seuranneet toistensa uraa jo ennen kuin tutustuivat viime syksynä.
– Oli tosi piristävää tavata Antti, jonka asenne on: ”Mä uskon tähän omaan juttuuni, uskon itseeni ja minua ei haittaa, vaikka olisin kuuluisampi kuin Jumala”. Mitä sitä nöyristelemään, kunhan pysyy aitona, Vikman kertoo Ilta-Sanomille.
Myös Vikman on aina halunnut olla ilmiö ja hänen muodonmuutoksensa tangokuningattaresta poptähdeksi tukee tätä ajatusta.
– Joko tähtää ilmiöksi tai sitten ei tee ollenkaan, Vikman sanoo.
– Jos olet poptähti, sinulla pitää olla ballseja sanoa noin, Tuisku vastaa.
Tuiskun ja Vikmanin ystävyys pohjaakin juuri samanlaiseen asenteeseen, jossa asiat sanotaan suoraan, eikä toisen seurassa tarvitse esittää mitään.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Erika Vikman ja Danny harvinaisessa yhteiskuvassa – kohtasivat UMK kulisseissa: ”Tämä on suurenmoinen hetki” Erika Vikman ja Antti Tuisku avaavat UMK-finaalin – poseeraavat kuumassa yhteiskuvassa: ”Syntinen on irti ja Peto on pöydällä”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Sara Siepin ja Pyry-rakkaan esikoinen syntyi – suloinen kuva
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”