Isäksi tullut Olli Herman nähdään jälleen tosi-tv-ohjelmassa: ”Oma pinna ei pala häviöstä”
Rockmuusikko Olli Herman on yksi huhtikuussa MTV3-kanavalla alkavan Myyrä-ohjelman tähdistä. Hänet tunnetaan parhaiten Reckless Love -bändin laulaja, mutta hän on osallistunut myös muun muassa Tähdet, tähdet ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmiin sekä tehnyt sijaisuuksia englannin opettajana.
Reckless Lovelta ilmestyy maaliskuussa uusi levy vuosien tauon jälkeen. Levyn valmistelun ohessa Olli on saanut jännittää suurta ja odotettua elämänmuutosta, sillä hänestä tuli isä helmikuussa. Olli ei pidä itseään kilpailuhenkisenä, vaan erittäin tilanteisiin mukautuvana.
Valoisan olemuksen omaava Olli reagoi asioihin usein hymyllä tai naurulla, mikä saattaa joskus ärsyttää joitakin.
– Oma pinna ei pala häviöstä, eikä ainakaan kovin pahasti mene tunteisiin. Olen enemmän tiimipelaaja kuin yksilökisaaja, Olli kertoo tiedotteessa.
Joviaalista luonteestaan huolimatta, Olli osaa pelata röyhkeästi. Hän myöntääkin mieluummin voittavansa pienen potin kuin häviävänsä ison. Siviilielämässä Ollilla ei ole tirkistelynhalua, vaan hänestä on parasta pitää huolta omista asioista. Myyrässä hän aikoo kuitenkin terävöittää uteliaisuuttaan päästäkseen selville kilpakumppaneiden sielunmaisemasta.
Olli harrastaa nykyisin lähes päivittäin kuntourheilua tavoitteellisen treenin sijaan, jotta jaksaisi töissä paremmin. Kuntonsa puolesta hän ei ole huolissaan. Ahtaat ja korkeat paikat sen sijaan kammoksuttavat.
– Mulla on Harrikka ja moottoripyöräily on lempihommaa. Sitä ja kaikkea muutakin menopeleihin liittyvää olisi hienoa kokea kilpailussa.
Myyrä 3. tuotantokausi MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa su 3.4. klo 21 alkaen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nolo välikohtaus Urheilugaalassa! Aleksi Valavuorelta meni kuppi nurin
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala avautuu seurastaan
- Shokkikäänne! Janni Hussi jätti Jari-Matti Latvalan
- Kasinorakastajan blogi: Curacao ja Anjouan – Pelilisenssit syynissä
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – saapuivat yhdessä salaiselta lomalta
- Sanna Marinilta perhepaljastus tyttäreen liittyen
- Pyry Soirista melkoinen paljastus – kaikki kuviot uusiksi
- Kaikki Euroviisuista 2026
- Auri Kanaselta paljastus todellisesta rahatilanteesta
- Vau! Janni Hussista liikkeellä kuuma huhu

- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Kasinorakastajan blogi: Curacao ja Anjouan – Pelilisenssit syynissä