Janni Hussi sairastui syömishäiriöön – muistelee rankkoja kokemuksiaan: ”Homma lähti lapasesta”
Tunnettu mediapersoona ja radiojuontaja Janni Hussi avautuu Jupe Tuomolan juontamassa Story of My Life -ohjelmassa syömishäiriöstään, johon hän sairastui teini-ikäisenä.
Hussi kertoo kokeneensa itsensä väärän kokoiseksi. Hän oli tyytymätön omaan peilikuvaansa ja alkoi siksi jättämään ruoka-aterioita väliin.
Hussi vertasi itseään showpainiohjelmissa näkemiinsä naisiin, jotka olivat kurvikkaita ja hyvässä kunnossa.
– Kaikki oli oikeassa paikassa, jos mietitään stereotyyppistä ihannekuvaa, Hussi kuvailee ohjelmassa.
– Mietin, miksi en näytä tuolta; en ole kurvikas, olen vain patukka. Olin aina urheillut ja olin sporttinen, mutta en ollut langanlaiha.
Hussi koki epävarmuutta myös lukiessaan nuortenlehtiä, joissa poseerasivat Kate Mossin kaltaiset huippumallit.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kun Hussille selvisi, että hän voisi laihtua erilaisten diteettien avulla, veti hän laihduttamisen sairaalloisen pitkälle.
– Se ajoi niinkin radikaaleihin ratkaisuihin, että jätin syömättä ja lisäsin liikuntaa, Hussi toteaa.
– Jalkapallotreenien jälkeen lähdin vielä kymmenen kilometrin lenkille. Homma lähti lapasesta, hän summaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Story of My Life -ohjelma on katsottavissa Inez-tv-kanavalla sekä Inezin applikaatiossa ja YouTube-kanavalla.
Lue myös:
Janni Hussi yllättää – lanseeraa täysin uudenlaisen konseptin – ”Idea syntyi puhtaasti tarpeesta”
Janni Hussi rehellisenä parisuhteestaan Joel Harkimon kanssa – ”Jokainen meistä muuttuu”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”