Janni Hussilta tiukka palaute seuraajan viestiin – ”Aika tungetteleva kysymys”
Janni Hussilta suorat sanat seuraajansa viestistä – ”Aika tungetteleva kysymys”
Janni Hussi vastasi someseuraajansa esittämään suoraan kysymykseen, jonka Janni sai Instagramin kautta. Rallikartturi on jakanut kuvakaappauksen seuraajansa viestistä Instagram-stooreissaan.
– Anteeksi, mutta onko sulla mahdollisesti ortoreksia? Miettinyt useasti, seuraajan esittämä kysymys kuuluu.
Janni ei säästellyt sanojaan.
– Toivottavasti tällaisia kysymyksiä ei ihan hirveän monelle esitetä. Aika suoraan, jos kysytään, että onko sinulla syömishäiriö, niin mielestäni se on aika tungetteleva kysymys tuntemattomalle ihmiselle, Janni sanoo.
Rallikaunotar sanoo ihmettelevänsä, että terveellisistä elämäntavoista nauttimista pidetään outona.
– En koe, että minun tarvitsisi elämäntapojani puolustella. Minulla on hirveän hyvä olla tällaisella elämäntyylillä itseni kanssa, Janni sanoo.
Hän kertoo syövänsä käytännössä joka viikko myös herkkuja.
– Kuitenkin pääpaino on terveellisesti elämisessä, Janni kertoo.
Janni toteaa, että hänellä itselläänkin on ollut nuorempana ongelmia syömisen kanssa ja painottaa siksi, ettei vastaavia asioita kommentoitaisi kenellekään.
– Annetaan kaikkien olla ja elää pizzalla tai ilman, hän päättää.
Lähde: IL
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta tiukka palaute seuraajan viestiin – ”Aika tungetteleva kysymys”
- Kuningas Charlesin ulkonäkö varasti taas huomion – katso huolestuttavat kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Maailman suomalaisin tarina
- Amanda Harkimon katastrofaalinen rahatilanne paljastui
- Oho! Yllätyskäänne Jannin ja Joelin avioerossa!
- Vau! Sara Siepin uskomaton muodonmuutos – katso kuvat!
- Joel Harkimolla treffi-ilta? Katso kuvat
- Seiska otti selvää Iida Vainion raha-asioista – karu selvitys julki
- Amanda Harkimo myöntää: ”Otin viivan kokaiinia”
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin