Jari-Matti Latvalaan yhdistetty Kelly Kalonji nauttii sinkkuudestaan – ”Täytyy olla hemmetin upea, jotta voi seurustella kanssani”
Vuoden 2013 Miss Helsinki ja The Face Of African Queen -missikilpailun perustaja Kelly Kalonji nousi kesällä otsikoihin käytyään useamman kerran treffeillä rallikuski Jari-Matti Latvalan kanssa.
Nyt Kalonji on paljastanut omalla Instagram-tilillään olevansa jälleen täysin sinkku.
33-vuotias Kalonji kertoo Metropolille antamassaan haastattelussa, että hän viihtyy erittäin hyvin yksin ja nauttii suuresti muuttuneesta elämäntilanteestaan.
– Olen viime aikoina kasvanut paljon ihmisenä ja alkanut vihdoin kunnolla sisäistämään sen, että me todella elämme täällä vain kerran. Siksi haluan nyt nauttia täysillä kaikesta, Kalonji iloitsee.
– Ajattelin ensin, etten halua puhua sinkkuudestani somessa. Mutta sitten tajusin, että miksi en voisi kertoa, että olen sinkku? Todellakin olen sinkku – ja ylpeä siitä! hän julistaa.
Kalonji painottaa sitä, ettei ketään voi koskaan täysin miellyttää. Hän ei kuitenkaan halua antaa asian rajoittaa tekemisiään.
– Aina on jossakin joku, joka haukkuu tai arvostelee sinua. Muutenkin jokainen tekee elämässään välillä virheitä, mutta se ei haittaa. Sinun ei tämän takia tarvitse olla mikään nunna, vaan voit elää täysin omannäköistä elämääsi ja treffailla vapaasti ihmisiä, jos siltä tuntuu, Kalonji alleviivaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Sinkkumarkkinoilla Kalonji on omasta vapaasta tahdostaan, sillä hänen suurin painajaisensa olisi tyytyä kumppaniin, joka ei vastaisi täysin kaikkiin hänen tarpeisiinsa.
– Haluan itselleni kunnon miehen. Ihmisen täytyy olla ihan hemmetin upea, jotta hän voi seurustella kanssani. En aio ottaa ketä tahansa, nainen summaa.
Lue myös:
Upea Kelly Kalonji perusti uuden kauneuskilpailun – katso häikäisevät kuvat finalisteista
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät