Jari-Matti Latvalalta suoraa puhetta eronneesta Janni Hussista
Jari-Matti Latvala osallistuu viikonlopun juhlaralliin kartturinaan Janni Hussi. Vaikka kilpailuun riittää osallistujia, huomio keskittyy vahvasti juuri tähän kaksikkoon.
– Onhan tässä kieltämättä kiinnostusta riittänyt, Jari-Matti naurahtaa.
– Mutta nyt olemme halunneet keskittyä enemmän vain kisaan. Kaikki fokus on pelkästään siinä.
Parin yhteistyö sujuu mainiosti, ja varikolla he tutkailivat hymyssä suin autonsa kehitysmahdollisuuksia.
Samaan aikaan Jannin yksityiselämässä tapahtuu suuria muutoksia – hän ja Joel Harkimo ilmoittivat hiljattain erostaan sosiaalisessa mediassa.
Seiska kysyi Jari-Matilta ajatuksia Jannin tilanteesta:
– Olemme tehneet Jannin kanssa yhdessä töitä ja pitäneet yksityiselämän erillään.
– Mutta sen mä voin sanoa, että Jannista kyllä näkee, että hänellä on täällä työn touhussa täysi into päällä. Hän on tosi keskittynyt, rallitähti kehaisee.
Latvalan mukaan ero ei ole vaikuttanut Jannin tekemiseen. Hän on antanut kaikkensa kisalle aamusta iltaan.
– Jos yksityiselämässä on ollut vaikeuksia, niin Janni pystyy silti pitämään ne erillään ja keskittymään täysillä työhön. Se on kaikkein tärkein asia.
Jari-Matti on vaikuttunut Jannin kyvystä keskittyä täysin suoritukseen.
– Ehdottomasti. Se tarkoittaa sitä, että Jannilla on todella kova paineensietokyky.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”