Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
Somevaikuttaja Sara Sieppi ja jalkapalloilija Pyry Soiri saivat viime keväänä toivomansa perheenlisäyksen, kun heidän esikoisensa syntyi maaliskuussa.
Pariskunta on jakanut vauva-arjestaan pieniä hetkiä myös seuraajilleen, vaikka julkaisuja on nähty melko harvakseltaan. Kesäkuussa he kertoivat poikansa nimeksi Sisu.
Pienen vauvan arki pitää vanhemmat kiireisinä, joten Sara ja Pyry pääsivät hiljattain viettämään myös aikaa kahdestaan. Pari suuntasi julkkisten suosimalle Flow-festivaalille.
– Äiti ja iskä kävi vähän ulkona. Tää on mun ainoa Flow-kuva, mutta kertoo onnistuneesta viikonlopusta! Välillä hyvien yöunien sijaan tarvitaan ystäväaikaa ja shamppista! Sara selosti julkaisun kuvatekstissä.
Arki jatkui festarien jälkeen
Festivaaliviikonlopun jälkeen pariskunta palasi tavalliseen arkeen. Pyryn jalkapalloura on pitänyt paria vuosien ajan ajoittain etäsuhteessa, mutta tällä hetkellä he näyttävät viettävän aikaa yhdessä Helsingissä.
Viihdelehti Seiskan lukija huomasi pariskunnan tiistaina 25. elokuuta Helsingin Meritullintorin läheisyydessä.
Mukana oli myös Sisu-vauva, ja perhe oli lähtenyt aurinkoiseen säähän vaunulenkille.
Katso kuvat!
– Pyry yritti havitella Saran takapuolta, mutta tämä kieltäytyi, Kruununhaasta kerrotaan.
– Asia näytti harmittavan Pyryä, sillä hän levitteli käsiään turhautuneen oloisena.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin