Jasmin Voutilainen teki suuren virheen, jota nyt häpeää – ”Itkien tätä nyt teille kirjoitan”
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Jasmin Voutilainen teki yhteistyön venäläisten omistaman yrityksen kanssa. Hän kertoo poistaneensa yhteistyön saatuaan runsaasti kritiikkiä. Hän myös häpeää yhteistyön tekemistä.
– Nostan käden virheen merkiksi. Itkien tätä nyt teille kirjoitan, rehellisesti sydämestäni, Jasmin Voutilainen aloittaa Instagramin Stories-osiossa.
– Yhteistyö tuli todella nopealla varoitusajalla, enkä selvästikään ollut ajatellut asiaa loppuun saakka. Pyydän syvästi anteeksi. En todellakaan halua tukea kyseistä maata millään tapaa, ja palautevyöry sai mut itkemään omaa tyhmyyttäni ja kyseenalaistamaan oman harkintakykyni, jota en valitettavasti ollut tässä tapauksessa käyttänyt lainkaan, hän jatkaa.
Jasmin painottaa, että hän on myös vain ihminen.
– Joskus sitä silti erehtyy jokainen, Jasmin kirjoittaa.
– Tein virheen ja pyydän anteeksi. Materiaalit poistettu pysyvästi, eikä mua tässä kiinnostaa muu kuin yrittää toimia oikein. Tehtyä ei tekemättömäksi saa, mutta virheestä voi ja pitääkin oppia jotain.
Jasmin kertoo saneensa runsaasti ikävää palautetta virheensä takia.
– Silti kommentit, että mut pitäis raiskata tai tappaa, menee hieman yli. Asiallinen kritiikki on asia erikseen.
– Ja anteeeksipyyntökin oli kuulema uhriutuva, koska käytin liikaa itku-sanaa eri muodoissa. Se vaan on totuus, että asia itkettää ja ei se siitä muuksi muutu nyt ainakaan tällä hetkellä.
Lue myös:
Salkkarit-tähti Jasmin Voutilaisella karmiva vuoden aloitus: ”Mieli on tosi maassa”
MTV: Jasmin Voutilaisen tilalle Salatut elämät -sarjaan sijaisnäyttelijä – tässä syy!
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”