
Jenkit raivoistuivat Harrylle ja Meghanille – ”Teidän on nyt aika lähteä!”
Sussexin herttuapari Harry ja Meghan ottavat kantaa tuleviin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Yhdysvalloissa asuva pari julkaisi kantansa perustamansa Archewell Foundation -hyväntekeväisyysjärjestönsä tiedotteessa.
Tiedotteessa Harry ja Meghan kannustavat koko tiiminsä puolesta ihmisiä ottamaan merkittävän askeleen ja äänestämään tulevissa vaaleissa.
– Äänestäminen ei ole vain oikeus; se on perustavanlaatuinen tapa vaikuttaa yhteisöjemme kohtaloon. Me Archewell Foundationilla tunnustamme, että kansalaisten sitoutuminen poliittisesta puolueesta riippumatta on enemmän kuin oikeudenmukaisemman maailman ydinasia, tiedotteessa lukee.
– Pyrimme tällaisiin aloitteisiin osallistumalla viestimään, että jokaisella äänellä on merkitys, lausunnossa lisätään.
Herttuapari ei sano tiedotteessa, ketä Meghan aikoo äänestää tulevissa vaaleissa. Harryllahan ei äänioikeutta Yhdysvalloissa ole. Presidentin paikkaan pyrkivät tänä vuonna demokraattien ehdokas Kamala Harris ja republikaanien Donald Trump. People-lehden mukaan Harry ja Meghan rohkaisivat ihmisiä äänestämään myös edellisissä vaaleissa.
Harryn ja Meghanin viesti ei ole saanut kovin positiivista vastaanottoa ainakaan X-sovelluksessa. Moni ei katso sopivaksi, että Isosta-Britanniasta muuttaneet kuninkaalliset ottavat kantaa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.
Kommenttien joukossa on myös spekulaatioita siitä, yrittääkö herttuapari tiedotteellaan kannustaa salaa ihmisiä äänestämään juuri tiettyä presidenttiehdokasta.
– Harryn täytyy lähteä Amerikasta! Harry, emme halua sinua tänne saati puuttumaan oikeuksiimme ja äänestyksiimme. Näemme sinut ja tiedämme, kuka olet. Teidän on nyt aika lähteä! yksi jyrähtää.
Lähde: Iltalehti
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen