Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala ovat nousseet viime aikoina huomion kohteeksi yhteisen lomamatkansa myötä.

Purjehtijana ja poliitikkona tunnettu mediapersoona Joel Harkimo on viettänyt runsaasti aikaa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tutun tanssinopettajan Kastanja Rauhalan kanssa. Kastanja osallistui Joelin perheen joulunviettoon Levillä, ja pian sen jälkeen kaksikko suuntasi yhdessä uudenvuoden matkalle Italiaan.

Matkan aikana molemmat jakoivat sosiaalisessa mediassa kuvia samoista kohteista ja maisemista, mutta pysyttelivät visusti erillään toistensa julkaisuissa.

– Pastaa, viiniä ja upeita paikkoja ollut tää loma täynnä. Tosi erilainen uusivuosi ja tammikuu tänä vuonna, en valita, Kastanja iloitsi Tiktokiin lisäämäänsä kuvakarusellin ohessa.

Palattuaan Suomeen kaksikko piti edelleen matalaa profiilia, eikä herättänyt huomiota Helsinki-Vantaan lentoasemalla viime viikolla.

Viihdelehti Seiskan selvityksen mukaan suurin osa lomasta kului Trasimeno-järven lähettyvillä sijaitsevassa Panicalen kylässä, joka on hieman yli kahden tunnin ajomatkan päässä Roomasta.

Majoituspaikkana toimi viehättävä maalaistalo, jonka Joel oli vuokrannut tuttavansa kautta. Huvilaa ympäröi muun muassa tenniskenttä, jossa Kastanja ja Joel kävivät pelaamassa. Loman aikana he tekivät myös retken Firenzeen.

Matkan viimeiset päivät pari vietti Roomassa. He yöpyivät boutique-henkisessä Nomos-luksushotellissa, joka toimii entisessä 1700-luvulla rakennetussa luostarissa. Viiden tähden hotellissa huoneiden hinnat alkavat parista sadasta eurosta yöltä riippuen huoneluokasta ja ajankohdasta.

Vaikka Joelin ja Kastanjan välisten tunteiden laadusta ei ole varmaa tietoa, vaikuttaa siltä, että Kastanjan seura on ollut Joelin elämässä tervetullut piristys.

Joel erosi viime kesänä puolisostaan, rallikartturina ja sometähtenä tunnetusta Janni Hussista.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: