Joutuuko Tuksu vankilaan? "Joutuu", vastaa oikeusoppinut
Johanna Tukiaisella on pian kuumat paikat, kun hän jännää, joutuuko hän vankilaan. Käräjäoikeus tuomitsi hänelle useista eri rikoksista kolme kuukautta 20 päivää vankeutta. Tukiainen on valittanut asiasta hovioikeuteen.
Kuten Metropoli eilen kertoi, hovioikeus ei kuitenkaan ole hyväksynyt valitusta kuin sen osalta mitä tulee rangaistuslajin määräämiseen ja kunnianloukkauksesta tuomittujen kärsimyskorvausten määrään.
Tukiainen on tuomittu vuosien aikana jo yhdeksän eri kertaa. Kysyimme oikeusoppineelta, miten mahtaa käydä. Juridiikan ammattilainen ei halunnut nimeään julkisuuteen.
-Mikäli nyt tapausta oikein tulkitsen, punnittavaksi tulee vain korvausten kohtuullisuus, ei sinänsä tuomion pituuden mittaaminen, eli se on riidatonta. Vastaaja haluaisi hänet tuomittavan uudelleen yhdyskuntapalveluun.
-Laissa kuitenkin puhutaan yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen esteistä. Yksi on se, että henkilöllä on aiempia yhdyskuntapalvelutuomioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on. Tuomioistuimille annetaan toki harkintavaltaa, eikä ole mahdotonta tuomita toiseen yhdyskuntapalveluun peräkkäin. Silloin kuitenkin edellisestä ei saisi olla kovin lyhyt aika. Nyt nähdäkseni on.
Mikä on siis arviosi?
-Näkisin, että kyseisen julkisuudenhenkilön kohdalla hovioikeus ei näe tarpeelliseksi muuttaa rangaistuslajia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot