Kuva: Instagram @annaldestroyer
Katso kuvat! TIS-Anna poseeraa eroottisissa kuvissa ja avautuu kehopositiivisuudesta: ”Mä saan kuulua ja näkyä!”
Temptation Island Suomi -sarjan uusimmalle kaudelle yhdessä kumppaninsa Villen kanssa osallistuva Anna kertoi aiemmin jakavansa eroottista sisältöä OnlyFans-sivustolla. Anna jakaa vähäpukeisia kuvia myös Instagram-tilillään ja kirjoittaa niiden yhteydessä hyväksyneensä kehonsa sellaisenaan.
– Mä en ole rohkea, kun postaan biksukuvia tällaisella keholla.
Mulla on oikeus näkyä ja kuulua mun omassa somessa just silleen kuin haluan, kunhan se ei satuta ketään, Anna kirjoittaa julkaisemansa bikinikuvan yhteydessä.
– Niin kauan kuin mun kehon näkeminen herättää suuria tunteita joissakin, olen tuomassa itseäni sekä kehoani esille joka tuutista. Mä saan kuulua ja näkyä! Ja olenhan mä aika upeakin!
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Annan mukaan kurvikkuus ei kuitenkaan saa aina yleistä hyväksyntää ja monen on myös vaikea hyväksyä omaa kehoaan sellaisenaan. Näitä muistoja löytyy häneltä itseltäänkin. – Mulla on muistoja susta, että oot itkettänyt ja oksettanut mua…tai siis mä luulin, että se olit sinä. Mä olen ennen luullut, että susta mun kaikki kurjuus johtuu. Sun takia en saavuta koskaan mitään enkä ole minkään arvoinen. Sun takia en ansaitse kosketusta, rakkautta, onnea, nautintoa, ruokaa, onnellisuutta, kauneutta tai ylpeyttä, Anna kirjoittaa koskettavasti omista muistoistaan. – Mulle toi on muisto…mutta tiedän, että monelle se on arki. Mä en koskaan ”korjannut” mun kehoa, koska ei siinä ollut mitään korjattavaa alunperinkään. Hän kirjoittaa aikovansa taistella niin kauan kunnes lihavien kehot saavat vain olla ilman oikeuksien vaatimista. – Se, että ansaitsee samat oikeudet kuin ei lihavatkin ilman, että on tehnyt itsestään mitään numeroa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Uudet Temptation Island Suomi -parit julkistettiin – katso kuvat! Uudet Temptation Island -sinkkunaiset julki – katso kuumat kuvat viettelijöistä!
LUE MYÖS:
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi