Kauramiljonääri JP Kukkonen ja Netta-vaimo – onko tässä vihdoin kohuparin lopullinen ero?
Kauramiljonääri JP Kukkosen ja Netta-vaimon on-off-suhde on herättänyt alati vaihtelevilla käänteillään runsaasti huomiota jo pitkään. Nyt se on kuitenkin varmaa: Helsingin käräjäoikeuden antaman päätöksen mukaan Juha-Petteri Kukkonen ja Netta Kukkonen ovat tuomittu lopullisesti avioeroon 20. elokuuta 2024.
Pariskunnan puolen vuoden pituinen pikaliitto on siis lopultakin saanut päätöksen, tai siltä ainakin vaikuttaa.
JP jätti kesäkuun puolivälillä toisen vaiheen hakemuksen puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen. Hakemuksen jättäminen tapahtui puoli vuotta sen jälkeen, kun pari haki avioeroa yhdessä joulukuussa.
Pariskunta tapasi alun perin toisensa vuonna 2023 ja avioitui pikaisesti saman vuoden toukokuussa. Avioero tapahtui joulukuussa sen jälkeen, kun Seiska oli tuonut Netan rikoshistorian julkisuuteen.
Kukkonen haki myöhemmin Netalle lähestymiskieltoa, joka lopulta kuitenkin peruttiin huhtikuun alussa. Pian Kukkonen yllätti monet kertomalla somessaan, että he olivat palanneet yhteen.
Alle kuukausi myöhemmin Kukkonen kuitenkin tunnusti, että kyseessä oli ”pikkuinen vitsi, joka meni liian pitkälle”.
JP:llä ja Netalla on avioehto, joka on rekisteröity 17.5.2023 eli noin kahta viikkoa ennen hääpäivää. Median tietojen mukaan JP on laatinut myös erillisen, avioehdon ulkopuolisen sopimuksen, jolla hän suojaa omaisuuttaan vielä yksityiskohtaisemmin.
Lähde: Seiska, Iltalehti
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät