Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
Näyttelijä ja hyvinvointivaikuttaja Kerttu Rissasella pitää kiirettä.
Kaunotar pitää kuntosalilla sekä henkilökohtaisia valmennuksia että ryhmäliikuntatunteja, ja tämän lisäksi uutena asiana on tullut mukaan podcast.
Podimolla julkaistavassa Rahkaa ja rieslingiä -podcastissa Kepa ja Laura Kaartinen puhuvat hyvinvoinnista ”uudenlaisella tavalla – huumorin ja itseironian keinoin, ilman saarnaamista”, kuten Podimo asiaa mainostaa.
Äskettäin Kerttu oli yhdessä muun muassa juuri Lauran kanssa viettämässä erään yhteisen kaverin yllätyssynttäreitä, kuten Kerttu eräässä Instagramin stoorissaan kertoi.
Synttäreitä juhlittiin Pokerface-nimisellä jahdilla.
Kyseisessä stoorissa Kerttu ui hyisessä vedessä – eikä vain kerran tai kaksi, vaan peräti kolme kertaa.
Stooreja on useampi, ja niistä selviää, että matkassa oli myös Kertun ex-kumppani, näyttelijä Sami Uotila.
Yhdellä videolla Sami kuvaa eksänsä polskahdusta meriveteen.
Samin ja Kertun ajanvietto yhdessä – isommassa porukassa tai kahdestaankin – ei ole kuitenkaan mikään yllätys, sillä ex-pari on kehunut eronsa jälkeen toisiaan antaumuksella ja heidät on nähty usein yhdessä.
Tarina ei kerro tässä kohtaa, onko Samin ja Kertun välillä mahdollisesti jotain platonista rakkautta syvempääkin.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin