Kerttu Rissanen paljastaa vihdoin, miksi erosi Sami Uotilan kanssa
Kerttu Rissanen ja Sami Uotila muuttivat eri osoitteisiin alkukesästä. Ero vahvistui myöhemmin, mutta kumpikin on pysynyt vaitonaisena eron syistä.
Nyt Kerttu on vihdoin paljastanut Instagramissaan syyn pariskunnan eroon.
– Me erottiin erilaisten tulevaisuuden haaveiden ja eri elämäntilanteiden takia näin lyhyesti sanottuna. Oli yks vaikeimmista päätöksistä ikinä. On ollut hyviä päiviä sen jälkeen mut myös todella paskoja ja vaikeeta ja on edelleen, Kerttu myöntää.
Sami ja Kerttu on eroamisen jälkeen nähty yhdessä muutamaan otteeseen. Kerttu kertookin heidän eronneen sopuisasti, vaikka päätös olikin vaikea.
– Mut onneksi me ollaan todella hyvissä väleissä ja uskon että pysytään hyvinä ystävinä, hän summaa.
Kerttu kertoo myös omasta voinnistaan. Hänellä on ollut kiireinen kesä, ja viimeisimpänä hän pääsi juontamaan Tapiola Festivaalit. Kerttu kertookin olevansa iloinen niin työjutuista kuin siitä, että on saanut viihtyä ystäviensä kanssa.
– Mut toisaalta uudenlainen arki on tuntunu vähän hassulta ja tuntuu et vielki yritän saada langoista kiinni et mihin suuntaan tää elämä on menossa ja mitä mä haluisin seuraavaks ja miten ois hyvä olla, hän tunnustaa.
Kerttu haluaa nyt keskittyä omaan hyvinvointiinsa, ja tahtoo valikoida myös työprojektinsa sen mukaisesti.
– Kaipaan elämään just täl hetkel tasapainoa ja turvallisuutta! Välillä ollu tyhjä ja vähän masentunu olo viime aikoina ja ehkä täyttänyt jotain aukkoa olemalla koko ajan menossa, Kerttu toteaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin