Kuva: AOP
Kirsi Alm-Siira paljastaa podcastissa – hassu huomio sai kiinnostumaan uutisankkurin työstä: ”Sitä kautta tajusin ammatin olemassaolon”
Maikkarin rakastettu uutisankkuri Kirsi Alm-Siira, 46, paljastaa Aki Linnanahde Talk Show –podcastissa avoimesti milloin syttyi ensimmäinen kipinä uutisankkurin työhön sekä ottaa kantaa myös uutis-uskottavuuteen.
Kirsillä on aina ollut puhumisen ja esiintymisen palo. Hän kertoo, että huomioi ensimmäisen kerran uutisankkurin ammatin katsoessaan nyt jo eläkkeelle jäänyttä uutisankkuri Pirjo Nuotiota televisiosta.
– Olen aina kuullut mun hymykuopista ja muistan nuoruudesta kun Pirjo Nuotio luki uutisia. Kiinnitin silloin huomiota Pirjon hymykuoppiin ja sitä kautta tajusin koko ammatin olemassaolon.
Iloisena ja pirskahtelevana persoonana tunnettu Kirsi myöntää haaveilleensa pitkään uutisankkurin työstä, joka on ollut hänen suuri unelmansa.
– Olen halunnut sitä niin paljon ja pelännyt myös epäonnistumista siinä, Kirsi kertoo.
Alkuaikoina hän myöntyi jopa polkkatukkaan ja silmälaseihin pomojen ehdotuksesta, mutta sanoo ettei todellista uskottavuutta voi saavuttaa sitä kautta.
– Ajattelen kaikessa sanasta uskottavuus, että jos sä hallitset jonkun asian, niin sä olet uskottava siinä. Sitä ei voi lunastaa bleisereillä tai tietynlaisella kampauksella.
– Uskallan nykyään olla oma itseni. Mun persoona on sellainen kuin se on, eikä se missään nimessä vie multa uskottavuutta pois.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Kirsi Alm-Siira esitti seuraajilleen merkittävän kysymyksen – vastauksia yli 1000: ”Jos tämä ei kelpaa…” IL: Kirsi Alm-Siira avautuu avioeron jälkeisestä elämästään – ”Menneisyys ei kiinnosta minua”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!