
Kitaristi Alexi Laiho , 41, on kuollut
Children of Bodom -yhtyeestä tuttu kitaristi Alexi Laiho on kuollut. Alexi menehtyi viime viikolla kodissaan Helsingissä. Hän oli kärsinyt pitkäaikaisista terveysongelmista viime vuosina.
Children of Bodomin lisäksi Laiho vaikutti muun muassa Warmenin, Sinergyn sekä Kylähullut-yhtyeen ja The Local Bandin riveissä. Hän perusti hiljattain uuden Bodom After Midnight -yhtyeen, jonka kanssa työsti ensimmäistä pitkäsoittoa ja oli tarkoitus lähteä kiertueelle.
– Olemme musertuneita rakkaan ystävämme ja bändimme jäsenen äkillisestä poismenosta. Sanat eivät pysty kuvailemaan sitä järkytystä ja surua, jota tunnemme, Bodom After Midnight -yhtyeen Daniel Freyberg, Mitja Toivonen sekä Waltteri Väyrynen sanovat tiedotteessa.
Lahjakas kitaristi ja muusikko nautti suuresti myös roolistaan uusperheen isänä, enona sekä kummisetänä. Perhesuhteet toivatkin Laiholle varsinkin viimeisimpien vuosien aikana hyvää vastapainoa aktiivisen kiertue-elämän rinnalle.
– Olemme kaikki syvästi järkyttyneitä ja surun murtamia. Toivomme koko perhe, että saamme rauhan päästä tämän vaikean ajan yli. Pikkuveljeni tullaan hautaamaan perhepiirissä, Laihon sisko kertoo tiedotteessa.
Alexia jää kaipaamaan myös hänen perheensä Australiassa.
– Alexi oli rakastavin ja upein aviomies ja isä. Sydämemme on ikuisesti murtunut, Kelli Wright-Laiho sanoo.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!