Kuva: AOP
K&K: Sami Hedberg jännitti nuorena esiintymistä – ura lähti nousuun yllättävällä tavalla: ”Ensimmäinen julkinen esitykseni oli hotellin pikkujoulujuhlissa”
Suomen menestyneimpiin stand up -koomikoihin ja näyttelijöihin lukeutuva Sami Hedberg avautuu tuoreessa Kirkko ja Kaupunki -lehden haastattelussa uransa alkuvaiheista.
Nuorena Hedberg ei olisi voinut kuvitella, että myöhemmin hän tulisi tienaamaan elantonsa esiintymällä koko kansan edessä.
– Olin lapsena kiltti ja ujo. Jännitin kauheasti kaikkea esiintymistä. Paperit tärisivät käsissä, kun jouduin pitämään esitelmää, Hedberg muistelee Kirkko ja Kaupunki -lehdessä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Yläasteella Hedberg tajusi osaavansa naurattaa muita porukassa ja hän alkoi kiinnostumaan sketsien tekemisestä ja taiteesta. – Perheessä meillä viljeltiin sellaista arkipäivän huumoria. Kotona myös saatoin esittää esimerkiksi Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmoja. Näyttelemisen lisäksi minua kiinnostivat musiikki ja maalaustaide, mies kertoo. Lukion jälkeen Hedbergin oli vaikeaa löytää itselleen sopivaa alaa, sillä hän oli kiinnostunut hyvin monesta asiasta. Hedberg pyrki Teatterikorkeakouluun, Kauppakorkeakouluun ja Taideteolliseen korkeakouluun, mutta ei päässyt sisään yhteenkään kouluista. Lopulta Hedberg päätyi opiskelemaan tradenomiksi Laurea-ammattikorkeakouluun ja teki erilaisia hotellitöitä yhteensä kymmenen vuoden ajan. – Ensimmäinen julkinen komediamusiikkiesitykseni oli Scandic-hotellin pikkujoulujuhlissa, Hedberg paljastaa. Todellisen läpimurtonsa koomikkona Hedberg teki yllättäen televisiossa järjestetyn kilpailun myötä, johon hänen ystävänsä kannustivat häntä osallistumaan. – Kaverini saivat suostutella minua pitkään, että osallistuisin SubTV:n Get up, stand up -kilpailuun. Yllätyksekseni sitten voitin kisan, Hedberg toteaa. Lue myös: Ylen meteorologi sai piinaavan yskäkohtauksen suorassa lähetyksessä – ”Mikä muru meni kurkkuun” Kiti Kokkosen auto hajosi kesken työmatkan – joutui noloon tilanteeseen: ”Se vähän hävettää” IL: Sairastapaus sotki The Voice of Finlandin kaksintaistelun – poikkeuksellinen keino käyttöön
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta