
Kodittoman Helena Koivun varainkeruukampanja: Tässä laihaksi jäänyt kokonaissumma
Helena Koivun lahjoitusten yhteydessä on annettu kritiikkiä ja kannustuksia.
Helena Koivu on tällä hetkellä Suomessa tapaamassa lapsiaan. Samaan aikaan Helenan Yhdysvalloissa asustavat ystävät yrittävät kerätä rahaa oikeustoimia varten, jonka tarkoituksena on saada Helenan lapset takaisin Yhdysvaltoihin.
Varainkeruukampanjan lahjoitukset ovat kuitenkin jääneet melko pieniksi, joten kyseisellä rahamäärällä ei kustanneta kalliita oikeuskuluja.
Osa ihmisistä on lahjoittanut rahaa kertoakseen mielipiteensä.
– Pakko ihan kysyä, että luulitko amex-laskujen menevän vielä miehen piikkiin erohakemuksen jälkeen? Ajattelin vaan kun aika löyhää oli toi rahan käyttö siihen nähden että milli piti saada, American Express -nimimerkillä esiintyvä henkilö kysyy 5 dollarin lahjoituksen yhteydessä.
Lahjoitusten joukossa oli myös toinen erikoinen kommentti, jossa puhuttiin KELA-tuista.
– Rukouksia sinulle. Pidetään kädet ristissä, että pääset Suomeen ja Kelan tukien piiriin. Työnteko on idioottien hommaa. – ”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille” – Kirje kolossialaisille 3: 23, tuntematon lahjoittaja kommentoi.
Helena Koivun lahjoituskampanja sai kritiikkiä: ”On niin itsekästä kuten sinulta sanoa, että…”
Helenan hyvä ystävä Justine Rubinger perusti GiveSendGo -nimiselle nettisivustolle rahankeräyksen Helenan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi. Kampanja kantaa nimeä Support Helena Koivu. Tällä hetkellä kampanjaan on lahjoitettu rahaa 1446 dollarin edestä. Tässä tapauksessa on kuitenkin syytä huomioida ettei tilille ole tullut yhtään lahjoitusta viimeisen neljän päivän aikana.
Helena Koivun paljonpuhuva jälleennäkeminen lasten kanssa: ”Sydämeni on taas täynnä”
Helenan kampanja keräsi vielä toissa viikolla nopeasti lahjoituksia, sillä summa kasvoi tuolloin reilusta 600 dollarista 1404 dollariin. Tällä viikolla on ollut kuitenkin hiljaisempaa, sillä yli viikon aikana rahaa on lahjoitettu vain 40 dollarin edestä. Tällä hetkellä lahjoitusten kokonaisusumma on 1446 dollaria.
– Haluan levittää tietoisuutta ja saada tukea rakkaalle ystävälleni Helena Koivulle ja hänen lapsilleen. Entinen NHL-kiekkoilijan vaimo Helena oli lapsista pääosin vastuussa ammattilaisjääkiekkoilijoiden vaativien aikataulujen vuoksi, Justine kirjoittaa kampanjan esittelytekstissä.
Helena Koivu saapui Suomeen ja naureskeli Jätkäsaaren näylle: ”Vain Suomessa”
Justinen mukaan Helena tarjosi lapsilleen hyvän ja rakastavan kodin.
– Vähän yli kuukausi sitten heiltä vedettiin matto jalkojen alta. Oikeus määräsi lapset, jotka ovat Yhdysvaltain kansalaisia, Suomeen asumaan isänsä kanssa. Kaupunkiin, jossa he eivät ole koskaan asuneet. Kieli, jota he eivät osaa puhua. Helenan työviisumin vuoksi, hän ei saa lentää Suomeen ja sitten palata Yhdysvaltoihin ilman luvan myöntämisen odottamista ja hyväksymistä. Tämä oli heillä tiedossa, hän kirjoittaa Mikon puolustustiimiin viitaten.
– Helena jäi kodittomaksi, ilman autoa, ilman rahaa, ilman terveysvakuutusta ja tärkeimpänä, ilman kolmea lastaan. Huomion arvoista on, että Helenalla on edelleen 50/50 huoltajuus lapsistaan. Hän tietää, että lapset ansaitsevat terveen suhteen isänsä kanssa. Miten oikeus antoi tämän tapahtua?
Varainkeruukampanja keräsi kritiikkiä jo aikaisemmin.
Laki oli oikeassa -nimimerkillä annettu 5 dollarin lahjoitus toi mukanaan erilaisen näkemyksen koko tilanteeseen.
– Avioeron jälkeen äidillä ei ole päätösvaltaa siitä, missä perhe/lapset asuvat. Laki arvioi, mikä on parasta lapsille eikä vanhempien toiveita, ja jopa Yhdysvaltain laki tietää, että Suomi, onnellisin maa, on 100% parempi vaihtoehto lapsille kuin Yhdysvallat, lahjoittaja kirjoittaa.
”Itsekästä ajattelua”
– On niin itsekästä ulkopuolisilta / ystäviltä kuten sinulta sanoa, että lapset ovat traumatisoituneita. He ovat 4-, 8- ja 9-vuotiaita, ja he ovat Suomessa rakastavan isänsä kanssa. Jos äiti haluaa, hän voi muuttaa Suomeen/saada työn/nähdä heitä 50% ajasta, anonyymi lahjoittaja toteaa.
- Kasinorakastajan blogi: Itsenäisyyspäivän jälkitunnelmat – Suomikasinoita ja -pelejä!
- Hjallis Harkimon 35-vuotias rakas kohtasi kesällä traagisen menetyksen – aviomies kuoli 68-vuotiaana
- Sanna Marinin hotellijatkoilta leviää bilevideo – tässä nettiin vuotanut pätkä
- Niinistön pojat harvinaisessa yhteiskuvassa – tältä he näyttävät
- Hjallis Harkimo iski nuoren kuumiksen: Jasmine Pajari on puolet nuorempi – kuva
- Näin Duudsonit edustivat Linnan juhlissa 10 vuotta sitten – merirosvotyyli kohautti
- Helena Koivun viimeinen avunhuuto: ”En olisi koskaan uskonut, että joudun…”
- Kesällä eronnut Emmi Granlund löysi rinnalleen todellisen komistuksen – kuva
- Sonja Kailasaaren somessa kuohuaa: ”Hirviniemi paljastui täysin törkyiseksi miehen…”
- Iida Vainio tiukassa paikassa – juoko ällön juoman vai paljastaako kiusallisen salaisuuden
- Sanna Marinin hotellijatkoilta leviää bilevideo – tässä nettiin vuotanut pätkä
- Hjallis Harkimon 35-vuotias rakas kohtasi kesällä traagisen menetyksen – aviomies kuoli 68-vuotiaana
- Sonja Kailasaaren somessa kuohuaa: ”Hirviniemi paljastui täysin törkyiseksi miehen…”
- Hjallis Harkimo iski nuoren kuumiksen: Jasmine Pajari on puolet nuorempi – kuva
- Niinistön pojat harvinaisessa yhteiskuvassa – tältä he näyttävät
- Helena Koivun viimeinen avunhuuto: ”En olisi koskaan uskonut, että joudun…”
- Näin Duudsonit edustivat Linnan juhlissa 10 vuotta sitten – merirosvotyyli kohautti
- Iida Vainio tiukassa paikassa – juoko ällön juoman vai paljastaako kiusallisen salaisuuden
- Kesällä eronnut Emmi Granlund löysi rinnalleen todellisen komistuksen – kuva