Kuva: Instagram @almahatonen
Laihdutusvinkit herättivät Alma Hätösessä ahdistavia ajatuksia – ”Pysäytän ne nyt heti alkuunsa”
Juontaja Alma Hätönen julkaisi hiljattain lumisen omakuvan Instagram-tilillään, jonka yhteydessä hän avautui laihdutusvinkkien aiheuttamasta ahdistuksesta. Uuden vuoden alku merkitsee monelle elämäntapojen tarkastelua ja osa aloittaa myös laihdutuskuurin. Laihduttaminen ja elämäntaparemontit ovat olleet alkuvuodesta esillä mediassakin.
– Ahdistaa mediassa ja somessa joka puolelta tursuavat laihdutusvinkit, näin pudotat koronakilot, näin pääset eroon joulun turvotuksesta, näin rasva palaa, näillä valinnoilla jopa viisi kiloa painosta pois -jutut, Alma kirjoittaa.
Jos upotus ei näy selaimellasi, katso kuva täältä. Hän tunnistaa, että kyseessä on nimenomaan vuodenaikaan liittyvä ilmiö, ja paljastaa itsekin käyttäneensä paljon aikaa ulkonäköasioiden kanssa painiskeluun. – Oon surullinen siitä, kuinka paljon energiaa ja aikaa itsekin olen käyttänyt miettiessäni noita asioita ja sitä, kuinka sitten viisi kiloa kevyempänä olisin onnellisempi ja jotenkin parempi ihminen, Alma jatkaa. – Huomaan, että tämä vuodenaika ja em. uutisointi herättelee näitä ajatuksia taas. Mutta pysäytän ne nyt heti alkuunsa, hän toteaa tomerasti. Alma kertoo myös julkaisemansa kuvan taustoista päivityksensä lopuksi. – Tässä kuva minusta liikkumassa siksi, että ulkona oli kaunista ja ihanaa. Siksi, että se helli kehon lisäksi mieltä. Eikä siksi, että pudottaisin painoa, hän päättää päivityksensä. Suosikkijuontaja on saanut runsaasti tukea seuraajiltaan tärkeään aiheeseen liittyen. Moni korostaa, että liikkumiseen voi toden totta olla muitakin syitä, kuin laihduttaminen. Alma on puhunut laihdutuskulttuurista myös aiemmin. Hän totesi marraskuun 2020 alussa julkaisemansa Instagram-päivityksen ohessa, ettei aio enää koskaan laihduttaa. Jos julkaisu ei näy alla, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä.
Lue myös: Sara Sieppi paljasti lihoneensa 10 kiloa – julkaisi tuoreen alusvaatekuvan ja lähettää tiukat terveiset arvostelijoille Oho! Jutta Larmin tytärpuoli ja Salkkarit-tähden exä: Suhde! Huh mikä vartalo! Susanna Penttilän muodokkaat kuvat sykähdyttävät: ”Suomen oma Kylie Minogue!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”