Saara Aalto avautuu tilanteesta, joka sai hänet nolostumaan pahemman kerran Pride-viikolla: ”Miten tämä tapahtui minulle?”
Laulaja Saara Aalto, 33, avioitui Meri puolisonsa kanssa huhtikuussa 2020 pienimuotoisessa seremoniassa. Nyt Saara avautuu hämmentävästä tilanteesta, johon päätyi mennessään katsomaan teatteriesitystä puolisonsa kanssa.
– Helsingissä on meneillään Pride-viikko ja minulle tapahtui jotain, joka sai minut hämmentymään ja nolostumaan, Saara kirjoittaa.
Hän kertoo Instagram-julkaisussa asioineensa teatterin lippuluukulla Meri-vaimon jäädessä parkkeeraamaan pariskunnan autoa. Lippuluukulla Saara sanoi jostakin syystä odottavansa vielä ystäväänsä saapuvaksi.
– Ystävää? Meri on vaimoni, mutta minun oli vaikeaa sanoa sitä tuntemattomalle. Kyseessä oli vieläpä HLBTQ+-teemainen näytös ja ihmiset ympärilläni olivat pääosin tästä yhteisöstä ja vaikka puhun suhteestamme julkisuudessa koko ajan. Miten tämä tapahtui minulle?
Saara kirjoittaa arvelevansa, että hän alitajuisesti jännittää vieläkin vaimostaan puhumista, jottei aiheuttaisi ihmisissä negatiivisia tai hämmentyneitä reaktioita.
– Tuntuu typerältä kutsua puolisoa ystäväksi. Aivan kuin suhteessa olisi jotain hävettävää. Rakkauden ja oman itsensä piilottelu on kamalaa. Tästä lähtien aion olla tietoisesti rohkeampi kaikissa tilanteissa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Saara Aalto murtui kyyneliin häissään – koruttomat häät ilman vieraita
Jättiyllätys! Saara Aalto julkaisee kappaleen Englannin tunnetuimman drag queenin kanssa
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”