Kuva: Instagram - Laura Hautaniemi
NHL-tähteen yhdistetty missikaunotar Laura Hautaniemi lihoi 7 kiloa – ”Näissä kuvauksissa olo oli vaikea”
Hallitsevan Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Laura Hautaniemi avautui hiljattain omalla Instagram-tilillään painoonsa liittyvästä epävarmuudestaan.
Hän aloittaa postauksensa toteamalla, että todellisuus viimeisen päälle huoliteltujen somekuvien takana saattaa usein olla kaikkea muuta kuin sitä, miltä se näyttää.
– ”Behind the scenes” ei todellakaan ole aina vain ruusuilla tanssimista ja kevyiden verhojen välissä hyppelyä, miltä se kuvasta katsottuna voi näyttää, Hautaniemi kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.
– Nämä lehtikuvaukset olivat minulle erityisen hankalat. Heräsin keskiviikkoon ja tiesin, että on kuvausaamu. Jotenkin se homma ei vain yhtään lähtenyt käyntiin, hän myöntää.
Hautaniemi kertoo avoimesti, ettei hän tuntenut oloaan mukavaksi hänelle kuvauksiin valituissa alusasuissa. Nainen pohtii ikävien tunteidensa juontaneen juurensa siitä, ettei hän tuntenut itseään lainkaan mukavaksi myöskään omassa kehossaan.
– Painon vaihtelu ei ole minulle uusi asia. Täyspäiväisen kilpaurheilun lopetettuani ”laihduin” eli kevenin yli kymmenen kiloa lihasteni kadotessa. Miss Suomi -kilpailun casting tilaisuuksiin olen pitänyt nopeita dieettejä, mutta useamman kerran hakiessani ja kisan edetessä ymmärsin kyllä, ettei titteliä todellakaan hoikkuudella voiteta. Ja onneksi ymmärsin sen, Hautaniemi sanoo tekstissään.
– Kuitenkin näissä kuvauksissa olo oli vaikea. Miss Suomi -finaalin jälkeen painon noustua 7kg en pystynyt olemaan täysin kotoisasti kehossani. Näitä kuvia ei otettu tuona keskiviikkona. Nämä otettiin saman viikon lauantaina, kun olin pari päivää keräillyt itseäni ja ymmärtänyt, ettei vaa’an lukema ratkaise.
Hautaniemi korostaakin julkaisussaan sitä, että todellisuudessa kaikkien ihmisten kehot ovat kauniita.
– Kun tulen vuosien päästä katsomaan näitä kuvia, en todellakaan mieti kuinka paljon olin stressaavan syksyn ja joulun aikana lihonut. Haluan nähdä ja muistaa onnellisen, hyvinvoivan nuoren naisen, koska sellainenhan minä juuri tällä hetkellä olen.
– Kaikki kehot ovat kauniita. Se miten kannat itseäsi ja miltä itsestäsi tuntuu omissa nahoissasi ratkaisee, Hautaniemi kiteyttää.
Näet koko postauksen alta tai täällä.
Lue myös: IL: NHL-tähti Kasperi Kapaseen yhdistetty missi Laura Hautaniemi kommentoi vihdoin suhdehuhuja – ”Oli hauska ilta” Perintöprinsessa Laura Hautaniemi suunnittelee muuttoa: ”Ollaan jo katseltu asuntoja missisiskojen kanssa” Miss Suomi -finalisti Laura Hautaniemi erosi – takana sinkkukesä: ”Olen käynyt treffeillä”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”