Seiska-lehti paljasti entisten ystävien tehneen kohukaunotar Maisa Torpasta useita rikosilmoituksia. Lehden mukaan rikosnimikkeisiin kuuluu kunnianloukkauksen ohella laiton uhkaus.

– Maisa on arvaamaton suuttuessaan. Viimeinen pisara oli, kun hän kävi perheeni kimppuun ja teki perättömiä lastensuojeluilmoituksia, Huippumalli haussa -ohjelmasta tuttu Sahra Ali, 33, kertoo Seiskalle ja paljastaa Maisan tehneen lastensuojeluilmoituksia kaikista ex-ystävistään.

Maisa kommentoi nyt ensimmäistä kertaa entisten ystäviensä antamia väitteitä Seiska-lehdelle.

– Olen kirjoittanut päiväkirjaa viimeiset kymmenen viikkoa ja kirjannut kaikkien päivien tapahtumat tarkasti ylös. Haluan, että totuus tulee lopulta julki ja aion kertoa kaikki yksityiskohdat tulevaisuudessa niin pitkälti kuin ne lain puitteissa on mahdollisia. Lyhykäisyydessään: pikkujouluissa entisen kaverini toinen ystävä vei minut pihalle ja kertoi aivan järkyttäviä asioita, joita tämä entinen ystäväni oli minulle selän takanani tehnyt. Hän kertoi odottaneensa, että pääsee minulle todisteet näyttämään kasvotusten. Olen todella kiitollinen, että sain konkreettiset todisteet, Maisa Torppa kirjoittaa Instagramin Stories-osioon.

Maisan mukaan useat ystävät kehottivat häntä viimeisen vuoden aikana, ettei hän olisi missään tekemisissä Seiska-lehdelle haastattelun antaneen Sahra Alin kanssa.

– Olin vain liian naiivi, enkä laittanut tätä ihmistä pois elämästämme. Kerroin useasti oikeille ystävilleni hänen tuomastaan ahdistuksesta elämääni. Kerron kaikki yksityiskohdat tulevaisuudessa ja ääneen pääsevät ihmiset meidän ympärillä ketkä ovat nähneet vierestä, mitä kaikkea tämä ihminen teki ja aiheutti myös oikeille ystävilleni. Joka tapauksessa en luottanut tähän henkilöön onneksi enää missään vaiheessa häitä edeltävistä tapahtumista johtuen ja tein tietoisesti niin, ettei hän tiennyt elämästäni kuin pintapuolisesti, vaikka muuta luulikin. Ollaan oltu älyttömän helpottuneita, että ollaan päästy tästä ihmisestä. Voi kun olisin uskonut järkeä puhuvia ihmisiä alusta asti.

– Kun tämän henkilön ystävä minulle näytti konkreettisia todisteita, oli helppo tehdä päätös. Siihen loppui se kiva ilta ja istuin pöydässä hiljaa itkua pidätellen siihen asti kunnes pääsin henkilön seurasta pois. Seuraavan päivänä alkoi elämäni helvetillisimmät kuukaudet. Tämä henkilö kiinni jäämisestä suivaantuneena on tehnyt kirjaimellisesti kaikkensa meidän perheen elämän pilaamiseksi. Kolmen viikon ajan Seiska otti minuun yhteyttä ja sain kuulla valheista, mitä tämä henkilö ja hänen keräämä ryhmä oli sinne ilmoitellut.

Maisa kertoo esittäneensä lehdelle kirjalliset todisteet, mutta juttu kirjoitettiin siitä huolimatta.

– Seuraavana vuorossa oli, että tämä henkilö alkoi soitella ihmisiä ympäri ja levittämään perättömiä valheita minusta. Kiitos kaikille ketkä ovat ottaneet yhteyttä (myös hänen ystäväpiiristään) ja kertoneet ja todistaneet tämän henkilön järkyttävät törkeän kunnianloukkauksen kriteerit täyttävät valheet. Kolme viikkoa tapahtuman jälkeen vuorossa oli minusta tehty perätön lastensuojeluilmoitus. Niin kuin on todettu, perättömien lastensuojeluilmoitusten teko on rikos. Siksi en itsekkään väitteistä huolimatta ole tällaisia koskaan todellakaan tehnyt. Myös tästä yksityiskohtineen myöhemmin lisää. Sen jälkeen alkoi yritys työpaikkani systemaattisesti tuhoamisesta. Asiat kuitenkin varmasti hoituvat totuuden tullessa julki.

Seiska-lehden ilmestymisen jälkeen Maisa kuuli Iltalehden toimittajalta, että hänestä on tehty useita rikosilmoituksia.

– Jokainen varmasti tajuaa, että jos rikosilmoituksilla olisi perää ei näiden ihmisten olisi tarvinnut sitä lehdille soitella ja esitellä, että ovat sellaisia tehneet. Kaikki ovat onneksi tajunneet, että kyseessä on vain todella rankka äärimmäisyyksiin mennyt kiusaamisen muoto ja maalittaminen. Onneksi perättömien rikosilmoitusten tekeminen saati niistä julkisesti syyttäminen ovat rikoksia. Joten nämä asiat varmasti selviävät ja oikeus tapahtuu. Olin luullut, että olen kaiken nähnyt, mutta nämä elämäni helvetillisimmät viimeiset kymmenen viikkoa ovat osoittaneet, että ihmisissä on sellaista pahuutta, mitä en tiennyt olevan. Eniten harmittaa, että näistä järkyttävistä teoista on kärsineet myös viattomat, onnellista arkea eläneet lapset, Maisa kirjoittaa.

Lue myös:

Seiska: Maisa Torppa lahjoi opiskelukaverinsa tekemään kokeet ja tehtävät puolestaan – ”Koulunkäynti ei kiinnostanut Maisaa”

Kohun keskiöön joutunut Maisa Torppa vetäytyy somesta: ”Pyydän perheellemme rauhaa ja yksityisyyttä”

Seiska: Maisa Torpan ex-ystävät saivat tarpeekseen ja tekivät kohublondista useita rikosilmoituksia