Kuva: Instagram @maisatorppa
Maisa Torppa palasi someen uudella tilillä – ”Siellä pääsee oikeuksiinsa kaikki meidän lapsista Mikkoon”
Kohukaunotar Maisa Torppa on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Maisa ajautui aviokriisikohun keskelle viime vuoden lopulla, kun hänen lähipiiriinsä kuuluvat henkilöt väittivät Maisan ja tämän Mikko-miehen liiton ajautuneen vaikeuksiin.
Viime kuukausina myös Maisan entiset ystävät ovat päässeet ääneen mediassa. Ex-ystävät ovat tehneet ikäviä paljastuksia kohukaunottaresta, ja häntä vastaan on myös nostettu syytteitä.
Kaikkien kohujen uuvuttamana Maisa vetäytyi pois sosiaalisesta mediasta, mutta nyt hän on paljastanut tehneensä paluun Instagramiin. Hän on julkaissut Instagram-tilinsä tarinaosiossa kolme talvista kuvaa, joiden ohessa hän kertoo perustaneensa uuden yksityisen tilin.
– Hei ystäväni ja tuttavani rakkaani. Jos tunnetaan ja suhun voi luottaa, niin teretulemast seurailemaan mun privasivua, Maisa kirjoittaa.
– Sitä oon päivitelly viime kuukaudet ja siellä pääsee oikeuksiinsa kaikki meijän lapsista Mikkoon, hän jatkaa.
Julkisella Instagram-tilillään Maisa ei ole toistaiseksi julkaissut esimerkiksi kasvot paljastavia kuvia Mikosta.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”