Maisa Torppa palasi someen uudella tilillä – ”Siellä pääsee oikeuksiinsa kaikki meidän lapsista Mikkoon”
Kohukaunotar Maisa Torppa on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Maisa ajautui aviokriisikohun keskelle viime vuoden lopulla, kun hänen lähipiiriinsä kuuluvat henkilöt väittivät Maisan ja tämän Mikko-miehen liiton ajautuneen vaikeuksiin.
Viime kuukausina myös Maisan entiset ystävät ovat päässeet ääneen mediassa. Ex-ystävät ovat tehneet ikäviä paljastuksia kohukaunottaresta, ja häntä vastaan on myös nostettu syytteitä.
Kaikkien kohujen uuvuttamana Maisa vetäytyi pois sosiaalisesta mediasta, mutta nyt hän on paljastanut tehneensä paluun Instagramiin. Hän on julkaissut Instagram-tilinsä tarinaosiossa kolme talvista kuvaa, joiden ohessa hän kertoo perustaneensa uuden yksityisen tilin.
– Hei ystäväni ja tuttavani rakkaani. Jos tunnetaan ja suhun voi luottaa, niin teretulemast seurailemaan mun privasivua, Maisa kirjoittaa.
– Sitä oon päivitelly viime kuukaudet ja siellä pääsee oikeuksiinsa kaikki meijän lapsista Mikkoon, hän jatkaa.
Julkisella Instagram-tilillään Maisa ei ole toistaiseksi julkaissut esimerkiksi kasvot paljastavia kuvia Mikosta.

Siitä huolimatta, että Maisa kertoi jo ensimmäisen kuvan yhteydessä, ettei hyväksy tuntemattomia uuden tilinsä seuraajiksi, hän kertoo saaneensa minuutissa jopa 140 seurauspyyntöä tuntemattomilta ihmisiltä.
– Kuinka hankalaa on käsittää, etten hyväksy seuraajiksi kuin mun ystävät/tutut, hän ihmettelee.

Kolmannen julkaisunsa ohessa Maisa lohduttaa muita seuraajiaan ja sanoo jatkavansa vielä jonain päivänä julkisen profiilinsakin päivittämistä.
– Nyt on ollut vaan aika keskittyä positiivisiin juttuihin ja raskauteen, hän toteaa ja vinkkaa samalla, että ensi syksylle on luvassa isoja suunnitelmia.

Maisa ilmoitti olevansa raskaana 17. tammikuuta. Lapsen laskettu aika on kesäkuussa.
Lue myös:
Maisa Torppa säteilee uudessa raskauskuvassa – kerää ihasteluja: ”Tyylikäs mama!”
Lasta odottava Maisa Torppa avautuu voinnistaan: ”Olen halannut pönttöä päivin ja öin”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!