Kuva: AOP
Maltalle muuttanut Erika Helin paljastaa löytäneensä tapailukumppanin – suhde ei ole vielä vakava: ”Kaikki kuumat sinkkumiehet voi laittaa dm:ää!”
Miss Suomi -kilpailusta julkisuuteen noussut malli ja somevaikuttaja Erika Helin paljastaa Metropolille antamassaan haastattelussa löytäneensä Maltalta uuden tapailukumppanin.
Helin muutti Maltan saarelle puoli vuotta sitten aikomuksenaan aloittaa elämänsä ikään kuin puhtaalta pöydältä.
– En nyt ehkä myönnä, että olisin suoraan lähtenyt ongelmiani pakoon, mutta tarvitsin niin sanotusti uuden alun. Kävin viime vuonna läpi eron, ja siinä oli lisäksi paljon muitakin traumatisoivia tapahtumia, joita minun piti käsitellä, Helin kuvailee.
– Minulla oli sellainen lapsellinen ajatus, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, hän naurahtaa.
Aluksi elämä uudessa massa olikin monella tapaa siistiä ja jännittävää, mutta jonkin ajan päästä Helin huomasi, että arki Maltalla tuntui lähes samanlaiselta kuin Suomessa.
– Kyllähän se todellisuus sitten aina jossain vaiheessa iskee. Jopa tähän aurinkoon ja lämpöön tottuu niin, ettei sitäkään oikein osaa ehkä samalla lailla fiilistellä kuin alussa, Helin myöntää.
Helin vakuuttaa kuitenkin viihtyvän Maltalla hyvin – siitäkin huolimatta, että kulttuurierot aiheuttavat toisinaan hieman päänvaivaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”