
Maria Veitola kerää kritiikkiä paljasjalkaisilta helsinkiläisiltä – lataa suorat sanat: ”Mitä ihmeen sisäsiittoisuutta te suojelette?”
Kuluneen viikonlopun sunnuntaina (12.6.) vietettiin perinteistä Helsinki-päivää, joka järjestetään vuosittain Helsingin kaupungin kunniaksi. Vuonna 1959 ensimmäistä kertaa vietetty juhlapäivä pitää sisällään monenlaista ilmaista ohjelmaa, jota toteuttavat laajasti erilaiset kaupungin toimijat.
Toimittaja Maria Veitola muutti Helsinkiin 1990-luvun alussa. Veitola on kotoisin Karjalasta, mutta hänestä on vuosien saatossa kuoriutunut ehta helsinkiläinen, vahvalla ”stadilaisella” identiteetillä.
Kaikkia ei Veitolan kokemus helsinkiläisyydestä kuitenkaan miellytä. Monien alkuperäisten kaupunkilaisten mielestä Itä-Suomessa varttunut Veitola ei voi taustansa vuoksi kutsua itseään aidoksi helsinkiläiseksi.
Juhlistaakseen Helsinki-päivää julkaisi Veitola viikonloppuna postauksen, jossa hän pohti avoimesti helsinkiläisyyttään.
Julkaisunsa yhteyteen Veitola on lisännyt kuvakaappauksen erään stadilaisen hänelle lähettämästä vihaviestistä.
– Sulla on vaan kusi noussut päähän. Nyt oot niin perkeleen rööperiläinen… ja juuret on Karjalassa. Bamlaatko jo stadii? Kerttu-nimimerkillä kirjoittava seuraaja muotoilee viestissään.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Näet lisää kuvia näpäyttämällä kuvan oikealla laidalla sijaitsevaa nuolta.
Saamastaan kritiikistä huolimatta Veitola ei peittele ajatuksiaan siitä, kuka hänen mielestään saa tuntea itsensä helsinkiläiseksi.
– Rakastan Helsinkiä ja olen vahvasti helsinkiläinen, vaikka kakkoskuvan tyyppiset Kerttu-Kaarinat ja muut kolmannen polven tms. stadilaiset jaksavat aika ajoin muistuttaa, että oikeasti en ole, Veitola kirjoittaa päivityksensä ohessa.
– Olen junantuoma karjalainen helsinkiläinen ja ylpeä itäisistä juuristani. Karjalaisuus on tärkeä osa identiteettiäni. Ensimmäiset vuodet Helsingissä 90-luvun puolivälissä meni osin taustaani häveten. Yritin kovasti päästä sisälle kaupunkiin, mutta aina jostain nurkan takaa pelmahti joku uuvatti, joka muistutti, etten muuten kuulu tänne ja Kehä III ulkopuolella on vain juntteja, vaikkei itse sanoja ollut koskaan käynyt muualla kuin korkeintaan Turun Ruisrockissa.
Arvostelijoilleen Veitola lähettää hyvin suorasanaiset terveiset:
– Voi hyvänen aika. Mitä ihmeen sisäsiittoisuutta te Kerttu-Kaarinan tyyppiset ”oikeat”, paljasjalkaiset helsinkiläiset oikein suojelette? Naurattaa.
Veitolan mielestä Helsinki vain paranee, mitä ”moninaisempaa porukkaa” kaupunkiin muuttaa. Hän iloitsee suuresti Helsinkiin rantautuneista ulkomaalaisista ravintoloista ja kahviloista.
– Niin sitä vaan, että kyllä tänne mahtuu. Itse ajattelen, että helsinkiläisyys muodostuu kaikista niistä, jotka juuri nyt täällä elävät ja tätä kaupunkia kunnioittavat, elävöittävät ja rakastavat, Veitola alleviivaa.
– Kerttu-Kaarinat ja muut hapannaamat voivat vaikka pulahtaa mereen, se helpottaa aina. Minäkin kävin tänään juhlapäivän kunniaksi iltauinnilla Eiranrannassa, hän täräyttää.
– Hip hei ja huraa, rakas kotikaupunkini Helsinki!
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Maria Veitola muutti radikaalisti tyyliään – ajoi hiuksensa pois: ”Hupsista!”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin