Kuva: MTV
Me Naiset: Eva Wahlströmille raskaus ei ollut itsestäänselvyys: ”En ole ainoa, jolla on ollut ongelmia”
Uransa nyrkkeilijänä päättänyt Eva Wahlström, 40, odottaa parhaillaan toista lastaan yhdessä kihlattunsa Niklas Räsäsen kanssa. Parin elämään kuuluvat myös kaksi kouluikäistä poikaa molempien aiemmista suhteista.
Raskaus ei kuitenkaan ollut perheenlisäystä toivoneelle Evalle itsestäänselvyys. Nyrkkeilyura kesti 25 vuotta ja keho joutui kovalle rasitukselle eikä välttynyt myöskään vammoilta. Vuonna 2012 Eva sai myös keuhkoveritulpan ja lääkärin mukaan raskaaksi tuleminen olisi riskialtista.
– Olen aina halunnut lisää lapsia, mutta jätin asian silloin taakseni, Eva kertoo Me Naisten haastattelussa.
Hän paljastaa, että otti lopulta asiasta selvää ja sai lääkityksen.
– En ole ainoa, jolla on ollut näitä ongelmia. Olen turvallisin mielin, kun aikaa on kulunut kuitenkin kauan, oireita ei ole ollut ja syön lääkkeitä koko ajan.
Kun Eva sai tietää raskaudesta, päällimmäinen tunne oli kiitollisuus.
– Kiitollisuus siitä, mitä keho on käynyt läpi, ja että sen jälkeen pystyy tulemaan vielä raskaaksi. Olen kuitenkin jo neljäkymmentä, Eva toteaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Ammattilaisuran jälkeen Eva on keskittynyt opiskeluun. Hän valmistui keväällä 2018 taiteen kanditaatiksi opiskeltuaan sisustusarkkitehtuuria ja huonekalusuunnittelua Aalto-yliopistossa. Tähtäimessä on vielä maisterin tutkinto. Lisäksi hän esiintyy MTV3-kanavalla urheiluaiheisen Penkinlämmittäjät-tv-sarjan vakiopanelistina. Lue myös: Eva Wahström julkaisi hulvattoman videon – ”nyrkkeili” upean maalauksen valmentajalleen: ”Punainen väri kuvastaa vuodatettua verta” Ronskeja seksipaljastuksia! Eva Wahlström ja Niklas-rakas avautuvat seksielämästään: ”Fanit keskeyttivät konepeltisession”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii