Kuva: Instagram - Noora Karma
Mentalisti Noora Karma uuden äärellä – jätti alkoholin ja treenaa enemmän kuin koskaan!
Televisiosta tuttu mentalisti Noora Karma on monen muun esiintyjän ja yrittäjän tavoin joutunut opettelemaan elämään uudenlaista arkea, kun vallitseva koronapandemia on vienyt suuren osan töistä.
Karma ei onnekseen ole joutunut täysin tyhjän päälle, sillä hän kykenee edelleen pyörittämään perustamaansa Talent School -kouluaan. Metropolille antamassaan haastattelussa Karma myös kertoo, että hän on pystynyt jopa nauttimaan poikkeusajan tuomasta ylimääräisestä vapaa-ajasta.
– Olen treenannut enemmän kuin koskaan ja tuntuu, että olen näin päälle nelikymppisenä vihdoin elämäni kunnossa, Karma iloitsee.
– Lisäksi olen jättänyt alkoholin kokonaan pois ja keskittynyt oman hyvinvointini tukemiseen, hän paljastaa.
Varsinaista ongelmaa Karmalla ei koskaan ole ollut alkoholin kanssa, mutta hänestä tuntuu nyt hyvältä olla ainakin hetken aikaa täysin juomatta.
– Olen edelleen sama party girl kuin aikaisemminkin ja pidän juhlimisesta, mutta tällä hetkellä tämä päätös tuntuu hyvältä. Ajattelin kokeilla alkoholittomuutta ainakin 100 päivää ja jatkaa sitä sitten, jos on sellainen fiilis.
– Mutta millään tavalla ehdoton en halua olla. Voi olla, että jouluna juon pari lasia punaviiniä ruoan kanssa, Karma täsmentää.
Lue myös:
Hurjasti laihtunut Maisa Torppa julkaisi itkuisen kuvan: ”Jokainen tietää, kuka on tämän tarinan pahis”
Sara Sieppi rehellisenä somessa: ”Tänään taas ihmettelin maailmaa”
Elli Haloolta voimakas kannanotto somessa – ”Pysähdy, ajattele ja toimi!”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan