Miss Suomen perintöprinsessa Nana Partanen julkaisi yhteiskuvan tyttöystävänsä kanssa!
Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Nana Partanen on kertonut avoimesti seurustelevansa naisen kanssa. Suhde on kestänyt pian vuoden verran.
– Tapasimme sosiaalisen median kautta. Aloimme juttelemaan ja pian huomasimmekin viihtyvämme loistavasti toistemme kanssa, Partanen kertoi Metropolille syksyllä 2022.
– Parasta suhteessa on ehdottomasti se, että olen yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa näen tulevaisuuden. Meidän kahden välillä on syvää rakkautta ja luottamusta. Nauramme paljon ja tiedämme, ettei kumpikaan tuomitse toista.
Nana jakoi eilen tiistaina Instagramin Stories-osiossa yhteiskuvan tyttöystävänsä kanssa. Nana kehotti samalla seuraajiaan allekirjoittamaan kansalaisaloitteen, jolla kielletään eheytyshoidot.
– Nämä on niitä hetkiä, kun on maika näyttää medän tuki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille. Meillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa näihin asioihin, tehdään niin. Jokaisella on oikeus olla omaitsensä ja rakastua keneen haluaa, eikä kenellekään saisi olla sellaista valtaa sanoakseen, että sä olet viallinen. Sukupuoli- ja seksuvaalivähemmistöjen oikeudet ovat ihmisoikeuksia, eikä mitään erikoisoikeuksia, Nana kirjoitti.
Nana on julkaissut Stories-osiossa julkaisemansa yhteiskuvan tyttöystävänsä kanssa pysyvänä kuvana Instagram-tilillään viime vuoden joulukuussa. Kuvassa rakastavaiset hempeilevät auton takapenkillä. Pääset näkemään kuvan painamalla alla olevan Instagram-julkaisun päällä olevaa nuolta oikealle. Pariskunnan yhteiskuva on kuvasarjan viimeinen kuva.
Partanen kokee tärkeäksi rohkaista ihmisiä puhumaan avoimesti seksuaalisuudestaan.
– Toisaalta kenenkään ei tarvitse pakottaa itseään kertomaan omasta seksuaalisuudestaan, jos se ei tunnu hyvältä. Ja muista: mikä tahansa vastaus sieltä tulee, se ei määritä sinun arvoasi.
Kun Partanen kertoi seurustelusuhteestaan ensimmäistä kertaa perheelleen, tuntui tilanne jännittävältä.
– Asia tuli aluksi heille pienenä shokkina. Kerroin vanhemmilleni omasta seksuaalisuudestani samaan aikaan kun kerroin seurustelevani naisen kanssa, joten kaikki tämä tuli heille aika isona yllätyksenä, Partanen muistelee.
– Heillä meni hetki asiaa sulatellessa, mutta nykyään heille on tärkeintä se, että olen onnellinen. Perheeni on minulle tärkeä, ja he tukevat minua kaikessa mitä teen. Se on ihanaa, hän kiittelee.
Lue Nanan koko haastattelu täältä.
Lue myös:
Tuoreesta Miss Suomesta Petra Hämäläisestä löytyi todella rohkea topless-kuva
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Muistatko vielä Antti Rinteen pekonipastan? Tässä kohuresepti, joka sisältää yli 10 000 kilokaloria
- Lähes 20 vuotta sinkkuelämää viettänyt Cristal Snow on päättänyt antaa rakkaudelle mahdollisuuden – ”Aion mennä baareihin ja flirttailla”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun parhaat uudet pelit
- Kristiina Komulainen avautuu ikävästä välikohtauksesta tuntemattoman naisen kanssa – ”Kyseessä rikos tai parikin nimikettä”
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Pitkää vankilatuomiota suorittava Niko Ranta-aho sai opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta – näin kommentoi ex-rakas!
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Mika Salolta rajuja syytöksiä ex-kumppanistaan: ”Soittelee, haukkuu, uhkailee ja vainoaa”
- Tässä ovat Love Island Suomen upeat sinkut – mukana muun muas TikTok-tähtiä ja wellnessmalli
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”
- Wau, mikä muodonmuutos! Salatut elämät -tähti Olga Heikkala esitteli uuden hiustyylinsä
- NHL-tähti Patrik Laineen uusi rakas on näyttävä fitnessmalli, joka koki suuren tragedian 14-vuotiaana – katso kuvat kaunottaresta!
- Essi Unkuri paljastaa Selviytyjät-sarjan karut seuraukset – sai ikäviä vammoja: ”Ne mätänivät”
- Miss Suomi -kilpailun semifinalistit on valittu – mukana muun muassa Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä, transnainen ja oikeustieteen opiskelija!