Missi Emmi Suuronen paljasti hänen ja Akseli Herlevin suhteen todellisen tilan – kohtasivat yllättäviä haasteita: ”Tänään ikävöin sinua”
Miss Suomi -kilpailun ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittu Emmi Suuronen ja hänen puolisonsa, julkkiskokki Akseli Herlevi paljastivat suhteensa suurelle yleisölle vuoden 2021 alkupuoliskolla. Pariskunnan ensitreffeistä oli kulunut vain muutama kuukausi, kun Seiska-lehti uutisoi heidän salasuhteestaan.
Nykyään Suuronen ja Herlevi päivittävät aktiivisesti suhde-elämästään omille sosiaalisen median tileilleen. Kumpikaan heistä ei arkaile näyttää rakkauttaan avoimesti seuraajilleen.
Tällä viikolla Suuronen julkaisi Instagram-tilillään romanttisen yhteiskuvan Herlevin kanssa. Kuvan oheen lisätyn tekstin sävy on ylistävä, mutta samalla se paljastaa pariskunnalla olleen haasteita suhteessaan.
Ongelmat ovat kirjoituksesta päätellen tulleet molemmille yllätyksenä, sillä heidän ensimmäinen vuotensa yhdessä oli täynnä yhteisiä romanttisia hetkiä. Kuluneena vuotena Suuronen ja Herlevi ovat ilmeisesti joutuneet olemaan paljon erossa toisistaan.
– Ensimmäinen vuosi meni kuin siivillä ja toinen onkin ollut melko haastava meille molemmille omilla tahoillamme, Suuronen kirjoittaa rehellisesti Instagramissa.
– Reissut kuuluu kummankin arkeen ja ikävä kertoo miten paljon toisesta välittää, hän jatkaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Herlevi matkusti tällä viikolla pitkälle reissulle New Yorkiin, joten Suuronen joutuu viettämään seuraavat viikot yksin kotona.
– Tänään ikävöin sua jo valmiiksi koko seuraavan kolmen viikon edestä! nainen toteaa.
– Oot mun lempi ihminen.
Suurosen julkaisu on kerännyt runsaasti kommentteja, joissa ihastellaan kaksikon välistä rakkautta.
Myös Herlevi on jättänyt kuvan alle paljonpuhuvan lauseen:
– Rakastan sua!
Lue myös:
Missi Emmi Suuronen avoimena Akseli Herlevin ärsyttävästä puolesta: ”Hän on hakenut siihen apua”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa