Image: AOP
MTV: Bloggaaja Veera Bianca laihtui hurjat 35 kiloa – sai terapeutilta rajun diagnoosin: ”Haluan antaa kasvot tälle asialle”
Somevaikuttaja ja matkabloggaaja Veera Bianca, 33, osallistui vuoden 2019 Olet mitä syöt -ohjelmaan ja laihdutti Pippa Laukan opastuksella peräti 13 kiloa.
Tämän jälkeen paino putosi entisestään ja vuosi sitten Veera iloitsi Instagram-tilillään, että kiloja oli karissut jo 35.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Veera iloitsi näkyvistä tuloksista ja saamistaan onnitteluista ja hehkutuksesta, mutta myös varoittelijoita löytyi. – Ihmettelin, kun jotkut sanoivat, ettei pitäisi onnitella ihmistä, joka on onnistunut laihduttamaan tai jakaa sitä, kuinka paljon painaa ja kuinka paljon kiloja on lähtenyt, Veera kertoo MTV:lle. Pysyvän laihdutustuloksen saavuttaneet ovat kuitenkin harvassa ja myös Veera myöntää, että kilot ovat palanneet osittain takaisin. – Olen edelleen melkein 20 kiloa pienempi kuin Olet mitä syöt -ohjelman alussa, mutta en enää 35 kiloa pienempi, hän myöntää. Veera ei koe silti epäonnistuneensa. Varsinainen herätys kuitenkin tapahtui, kun hän hakeutui keskustelemaan ravitsemusterapeutin kanssa sen sijaan, että olisi jälleen aloittanut uuden dieetin kilojen palattua. Terapeutti totesi hänen kärsivän syömishäiröstä. – Jos on tuhonnut suhteensa ruokaan jatkuvalla laihduttamisella, se ei ratkea uudella dieetillä. Yleensä asiat ovat isompia kuin se, montako grammaa raejuustoa pitää laittaa aamupuuroon, Veera toteaa. Vuosi sitten hoikempana ruokasuhdetta varjostivat pelko ja ahdistus, ja Veera voi silloin paljon huonommin kuin nyt. Ohjelmaan osallistumista hän ei kuitenkaan kadu, mutta muistuttaa, että on tärkeää käydä asiat läpi myös pään sisällä. – Olen tullut pisteeseen, että haluan antaa kasvot tälle asialle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lähde: MTV Uutiset Lue myös: Janni Hussi julkaisi näyttävän bikinikuvan – paljasti totuuden kuvan takaa: ”Maailmanluokan pehi” Salatut elämät -näyttelijä Hanna Kinnunen kärsi pitkään aivosumusta – avautuu nyt suuresta elämänmuutoksestaan!
LUE MYÖS:
- Sara Siepiltä riipaiseva avautuminen
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Mikko Koivulta yllättävä veto: nyt puhutaan miljoonista
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Huh! Jipun ja Samuli Edelmannin törkeä käytös tuli ilmi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Riikka Purralta paljastus parisuhteesta