MTV: Roope Salminen avoimena seksuaalirikostuomion seurauksista elämässään – ”Muutokset alkoivat, kun poliisi soitti”
Suomalaisille tuttu mediapersoona ja muusikko Roope Salminen ajautui viime syksynä suuren kohun keskelle, kun hän sai tuomion vuosia sitten tekemästään seksuaalirikoksesta.
Nyt Salminen palaa tauon jälkeen televisioon, kun hänen tähdittämänsä Myyrä-ohjelma alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 2. maaliskuuta.
Salminen kertoo tuoreessa MTV Uutiset Live -haastattelussa suuresta henkisestä prosessista, jonka hän on käynyt läpi saamansa seksuaalirikostuomionsa myötä.
– Totta kai kun käy tuommoisen prosessin läpi, niin jos ei se mitään muuta ihmisessä, niin sitten voi melkein sanoa, että ihmisessä on jotain vikaa, Salminen toteaa MTV Uutisille.
– Että totta kai se muutti aika paljonkin asioita. Mutta ehkä ne muutokset alkoivat jo silloin, kun poliisi minulle soitti ensimmäisen kerran. Silloin se tuli ihan puskista. Minulla oli ihan eri käsitys siitä mitä oli tapahtunut, mies lisää.
Salminen on viime aikona pohtinut paljon sitä, kuinka hän haluaa omassa elämässään käyttäytyä ja toimia.
– Sitä aloitti syvän prosessin itsetutkiskelussa, että minkälaista elämää sitä on elänyt, ja miten kannattaa tästä eteenpäin elää, Salminen summaa.
Myyrä-ohjelma alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 2. maaliskuuta kello 21.
Lähde: MTV Uutiset
Lue myös:
IS: Julkisuuteen palannut Roope Salminen vakavana – ”Tässä on pitänyt mennä syvälle itseensä”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti