MTV:n pitkäaikainen paneeliohjelma loppuu
MTV:n pitkäaikainen paneelishow Pitääkö olla huolissaan? päättyy panelistien yhteisesti tekemällä päätöksellä. Ohjelman viimeiset neljä jaksoa esitetään MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin 7.5. alkaen.
Huolipaneelin viimeiset vieraat ovat juontaja, toimittaja Peltsi Peltola, näyttelijä Santtu Karvonen, monimuotoisuuden asiantuntija Sara Salmani ja stand up -koomikko Matti Patronen.
Pitääkö olla huolissaan? alkoi MTV:llä syyskuussa 2016. Ensimmäisen jakson vieraana nähtiin Aku Hirviniemi. Ensimmäinen panelistien käsittelemä aihe oli kahviaiheinen. Helsinkiläinen Outi tahtoi tietää, pitääkö siitä olla huolissaan, kun ei ole 30 vuoden ikään mennessä oppinut juomaan kahvia.
Kaikkiaan Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa on tehty 12 tuotantokauden verran. Katsojien lähettämiä huolia on puitu lähes 150 jaksossa ja huolia käsiteltiin noin 1200 kappaletta.
Ohjelmaa on juontanut sen alusta saakka Jenni Pääskysaari. Heikkilän, Kyrön ja Nousiaisen lisäksi vakiopanelistina toimi Kari Hotakainen, joka jäi pois ohjelmasta edellisen kauden päätteeksi. Hotakainen oli mukana ohjelmassa 11 tuotantokauden ajan.
– Pitääkö olla huolissaan? on ohjelmana iskenyt suomalaiseen perushuolestuneeseen mielenmaisemaan juuri oikealla tavalla. Iso kiitos siis kaikille tekijöille, ohjelmassa vierailijoille ja katsojille! On kuitenkin ymmärrettävää, etteivät tekijät jaksa alituiseen olla huolissaan, joten heidän ratkaisunsa ohjelman päättämiseen huipulla on luonnollinen. Idearikkaat esiintyjät ovat jo työstämässä uutta, joten ohjelman tähtiä nähdään MTV:llä jatkossakin. Siitä kerromme ylpeänä myöhemmin lisää, sanoo kanava- ja ohjelmistopäällikkö Hanna Kortti MTV:ltä.
Lue myös:
Yllätysilmoitus! Kari Hotakainen jättää suositun paneeliohjelman: ”Olen antanut kaikkeni”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”