Kuva: Instagram @sannivirallinen
Muusikko Sanni ahdistui etukäteen koronakesästä – otti käyttöön ”why not” -periaatteen: ”On juotu viinii ja kukuttu aamuseiskaan”
Muusikko Sanni, 27, kertoo Instagramissa ajatuksiaan keikkarintamalla hiljaisesta kesästä. Hän kertoo jännittäneensä, ja jopa ahdistuneensa etukäteen kesästä ilman kiertueita.
– Olihan se tosi erilainen ku odotin, mut tuntuu et kun on saanut/joutunut kattoo tyhjää kalenterii ja miettii et mitähän sitä sit tänään tekis, on myös voinu kuulla sitä pientä ääntä sisäl joka keksii tekemistä vähän sellasel why not -periaatteel.
– On tullu juotuu viinii kavereiden kaa ja kukuttuu aamuseiskaan, nukuttuu päikkäreitä, katottuu telkkarista jotain hömppää, käytyy taidenäyttelys ja keksittyy omii reseptei ja kokkailtuu millon mitäkin sörsseleitä.
Sanni on pitkästä aikaa palannut myös lukuharrastuksen pariin. Parhaillaan meneillään on Viktor Franklinin, Ihmisyyden rajalla -kirja.
– Oon kyl vast alussa mut päätin et tän mä luen loppuun vaik normaalisti jätän kaikki aina kesken ku tulee muka jotain muuta.
Lopputulemana rennosta kesästä Sanni summaa sen, mikä hiljaisuudessa on ollut parasta.
– On ollu myös kiva huomaa et kaikista eniten aikaa se pieni ääni on halunnu käyttää uuden musan tekemiseen. Kertoo kai siit et tää taitaa olla sit se mun juttu.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Poptähti Sannilta yllätyspaljastus suorassa somelähetyksessä – mukana Yökylässä-ohjelmassa! Roope Salminen tuomittiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon – kertoo nyt oman näkemyksensä tapahtuneesta! BB-Sini keskellä kohua: Menetti yhden viikon aikana sekä aviomiehensä että työnsä lakimiehenä!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!