Näin Sara Siepin arki Kreikassa sujuu todellisuudessa – yllättävä ongelma
Ex-missi ja somevaikuttaja Sara Siepin jalkapalloilijapoikaystävä Pyry Soiri siirtyi kesällä pelaamaan Kreikkaan Athens Kallithea FC:n riveihin. Pyry pelasi aiemmin Romaniassa.
Sara onkin reissannut pitkään kahden kodin väliä. Nykyinen kakkoskoti sijaitsee Kreikassa.
Etäsuhteessa olevan parin elämä helpottui Pyryn Ateenaan siirtymisen jälkeen huomattavasti, sillä matkanteko Kreikkaan on selvästi helpompaa kuin Romaniaan.
Vakituisesti yhä Suomessa asuva Sara on jälleen viettänyt aikaa Kreikassa reilun viikon verran. Hän julkaisi Instagram-sivullaan selfien, jossa poseeraa peilin edessä yllään musta mekko.
Kuvatekstissä hän purkaa Kreikka-elämän herättämiä ajatuksia.
– Huomaan ajattelevani tosi usein täällä, että onko sallittua tuntea olevansa lomalla (vaikka ei siis oikeasti edes ole)? Sara kirjoittaa.
– ”Pitäis” olla suorittamassa sitä arkea Suomessa ja juoksemassa aikataulujen perässä.
Ilmeisesti Pyry on kuitenkin sitä mieltä, että Saran pitäisi höllätä.
– Mun Kreikka-oppaan mukaan mun pitäis kuulemma vähän enemmän tsillata, niin opettelen sitä taitoa sit, Sara kertoo.
Instagram-tarinoissaan Sara on kertonut, että huolimatta suorituskeskeisestä ajattelutavastaan, hän nauttii elämästään etelässä.
– Kreikka-elämä on ihanaa. Ei vastuuta, velvollisuuksia. Saa tehdä sitä, mikä siinä hetkessä tuntuu ihanalta ja tänään esim. aamutreenit auringon kanssa! Sara hehkuttaa kirjoittamassaan tekstissä.
– Aikaa tehdä paljon omia lempparijuttuja eli mm. herkkuaamiaisia, hän kertaa lisäämänsä aamupalakuvan yhteydessä.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”