Näyttelijä Tiia Elgin raskauskuva kerää ylistystä – ”Kuka näyttää tuolta viimeisillään raskaana?”
Salatut elämät -näyttelijä Tiia Elg, 34, viettää parhaillaan toisen raskautensa viimeisiä hetkiä. Kaunotar odottaa poikavauvaa, jonka laskettu aika on noin viikon päästä. Tiialla on tanssijapuolisonsa, Alexey Smolyaninovin, kanssa myös vuonna 2019 syntynyt tytär Zina Isabella.
Toisen raskautensa lähestyessä loppua Tiia on julkaissut yli 70 000 Instagram-seuraajansa iloksi upean raskauskuvan, jossa kaunotar poseeraa vauvamahansa kanssa upeissa syysmaisemissa.
– Viimeinen viikko on tosiaan vierähtänyt käyntiin ja pieni poika on niin ahtaalla kuin voi vain olla, Tiia kirjoittaa kuvansa saatteeksi.
Jos kuva ei näy alla, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä.
Tiia kirjoittaa myös tuntevansa raskautensa loppumetreillä niin helpotusta että haikeutta.
– Äärettömän ihanaa vihdoin tavata hänet ja samaan aikaan omalla tavalla haikeaa hyvästellä raskausaika, hän kertoo.
– Olen todella kiitollinen, että sain kokea kaiken toistamiseen. Nyt katse on jo kohti tulevaa, Tiia jatkaa ja pohtii, miten isosisko suhtautuu uuteen tulokkaaseen ja kuinka perheen arki muuttuu.
Kuva on kerännyt lukuisia ihastelevia kommentteja Tiian seuraajilta.
– Siis kuka näyttää tuolta viimeisillään raskaana, eräs seuraajista hehkuttaa.
– Oih, mikä mama, kirjoittaa puolestaan Salkkarit-näyttelijäkollega Monika Lindeman.
Myös muun muassa juontaja Vappu Pimiä on jättänyt Tiialle liekki- ja sydänhymiöitä.
Lue myös:
Salkkarikaunotar Tiia Elg julkaisi onnea säteilevän kuvan: ”Vauva kasvaa ja äiti kasvaa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”

- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”