Niina Kuhdan mojova jouluyllätys – paljasti iloisen perheuutisen!
Televisiosta tuttu hääalan yrittäjä Niina Kuhta paljasti Instagram-tilillään menneensä naimisiin Jussi-miehensä kanssa. Kuvan yhteyteen hän on merkinnyt paikaksi Oulun.
Niina paljasti Metropolille kesäkuussa, että hääjuhla järjestetään ensi vuoden toukokuussa.
– Ihanaa päästä suunnittelemaan rakkaudella täytettyjä unelmahäitä. Luvassa on isot häät, johon kutsumme noin 100-200 sukulaista ja läheistä, Niina Kuhta kertoi Metropolille kesäkuussa.
– Sen verran pitkään säädimme hääpäivän kanssa, että suurin osa juhlapaikoista oli varattu. Lopulta hääpäivä määräytyi juhlapaikan mukaan, Niina paljasti.
Palkittuna hääalan yrittäjänä Niina tulee panostamaan omaan hääpukuunsa.
– Päälläni tullaan näkemään aikakin pari erilaista kokonaisuutta. Olen jo aloittanut kokonaisuuden suunnittelemisen.
– Hääpuku pitää tilata hyvissä ajoin, koska maailman tilanteen takia toimitusajat ovat suosituimmilla pukuvalmistajilla jopa 9 kuukautta, Niina kertoi.
Lue myös:
Niina Kuhta paljasti lihonneensa koronan aikana kymmeniä kiloja: ”On vähän kertynyt…”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”