Niina Kuhta avautuu blogissaan sairaalakokemuksestaan – ”Me kaikki potilaat ollaan eri tavalla rikki”
Hääpukuyrittäjänä tunnetuksi tullut Niina Kuhta joutui tällä viikolla suureen leikkaukseen, kun hänen kohdustaan poistettiin kasvaimia.
Operaatiosta toipuva Kuhta asuu tämän viikon sairaalassa. Nainen kirjoittaa tuoreessa Metropolin blogitekstissään, että hänellä on leikkauksen jälkeen ollut paljon aikaa ajatella ja pohtia erilaisia asioita.
– Me kaikki potilaat ollaan erilailla ”rikki” ja meitä korjataan mitä ihmeellisin tavoin, Kuhta toteaa kirjoituksessaan.
– Sain verensiirron, joka tuntui todella hurjalta. Hoitaja sanoi, että olet pian ihan uusi ihminen, kun sinussa virtaa uutta verta. Se piti täydellisesti paikkansa. Väri alkoi palata kasvoille muutaman päivän huonovointisuuden jälkeen. Huonovointisuus lähti ja elinvoimat alkoivat taas tulla takaisin, hän kertoo.
Kuhta ylistää postauksessaan suomalaista terveydenhoitoa.
– Mietin miten onnekkaita me olemme täällä Suomessa, kun pääsemme huippuosaajien operoitavaksi. Kaiken lisäksi tämä leikkauksen hinta jää varmasti satoihin euroihin. Jos asuisin Amerikassa, tähän olisi uponnut 15 000-20 000 euroa Se on sama kuin keisarileikkauksen hinta. Aikamoista.
Lue koko blogiteksti täällä.
Lue myös:
Niina Kuhta toipuu vaativasta leikkauksesta – ”Kyseessä oli mahdollinen kohdunmenetys”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”