Niko Saarinen vietti villin kesän vaikean eronsa jälkeen – myöntää haasteensa: ”Pakenin todellisuutta”
Radiotoimittaja ja mediapersoona Niko Saarinen pistää elämäntapansa uuteen uskoon syyskuussa alkavassa Olet mitä syöt -ohjelmassa.
Kun ohjelman kuvaukset viime talvena alkoivat, oli Saarinen vastikään alkanut seurustelemaan uuden kumppaninsa kanssa. Myöhemmin keväällä Saarisen suhde kuitenkin päättyi, mikä oli hänelle vaikea paikka.
– Minua jännittää nähdä valmis jakso, sillä puhun siinä varmasti jonkin verran parisuhteestani. Voisi sanoa, että kaikki ei mennyt ihan nappiin. Kuvausten alussa olin nimittäin aivan onneni kukkuloilla, mutta sitten yksi viimeisistä sitaateistani oli se, että olen eronnut, Saarinen toteaa Metropolille Olet mitä syöt -ohjelman pressitilaisuudessa.
– Sellaista se ihmiselämä kuitenkin on. Vaikka olin todella tosissani tuossa matkassa, niin välillä tulee niitä takaiskuja. Elämää kun ei voi suunnitella etukäteen, hän jatkaa.
Saarinen sanoo tehneensä tärkeän oivalluksen ymmärtäessään, että vaikeissa tilanteissa tärkeintä on pitää itsestään huolta.
– Merkityksellistä on se, että kuinka käsittelet vastoinkäymisiä. Sorrutko heti paheisiin ja lopetat ruoanlaiton, ja ovesi takana käy vain Wolt-kuskit? Vai ajatteletko että: ”hitto, nyt kävi näin. Mutta Niko, huolehdi itsestäsi ja laita itsesi etusijalle”, Saarinen pohtii.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ero oli Saariselle lopulta sen verran kova pala, että kesä kului pitkälti juhliessa.
– Minulla oli villi kesä. Myönnän, että lähdin ihan laukalle. Pakenin todellisuutta ja omaa arkeani.
– Olen kuitenkin antanut tämän itselleni anteeksi. Tiesin, että minulla on todella rankka syksy tulossa duunien suhteen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Näin Niko Saarinen reagoi, kun häntä pyydettiin Olet mitä syöt -ohjelmaan – ”Olin kauhuissani”
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta