Nina Tapion kellarissa karmiva yllätys: Video paljastaa tuhot
Nina Tapio, 51, kauhoi käsillään vettä talonsa kellarikerroksessa.
Nina kertoi tapahtuneesta Instagram-tilillään ja kertoi syyksi salaojan pumpun prakauksen. Kolme vuotta talossa asunut laulaja joutui tämän seurauksena kauhomaan vettä saaviin käsillään.
– Salaojan pumppu prakas ja sopivasti oli aika sateisia päiviä-löytyi kellarista yllättävä uima-allas.
Mulla on tapana koittaa suhtautua asioihin positiivisesti. Osasin tälläkin kertaa vähän jopa nauraa tälle ”katastrofille”.
Kyseessä oli onneksi vain sadevettä eikä viemärivettä ja vesivahinko saadaan helposti kuivattua.
– Ensinnäkin oli vaan sadevettä, ei viemärivettä, tuli huoneeseen jossa on vaan betonia eli saadaan kuivatettua, ja oon asunut tässä yli 3 vuotta eikä kertaakaan ole ollut tällaista ongelmaa, kertoo siis siitä et salaojat toimii loistavasti kunhan pumppu toimii, Nina Tapio kertoo seuraajilleen.
Suhtautui tapaukseen positiivisesti.
– Käsipelillä kauhottiin vedet veks puolison kanssa, aika monta saavillista tuli mutta kävi myös punttitreenistä, Nina kirjoittaa.
– Ihanaa päivää kaikille, Nina kirjoittaa iloisesti ikävästä tapauksesta huolimatta.
Nina kertoi Iltalehdelle, että kellari on jo melkein kokonaan kuivunut. Hän painottaa suhtautuvansa tilanteeseen huumorilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet