Oho! Claudia Eve paljastaa antaneensa pakit nyrkkeilijälegenda Mike Tysonille – ”Hän ei ottanut sitä kovin hyvin vastaan”
Tosi-tv-tähti ja entinen selvänäkijä Claudia Eve paljastaa tuoreessa blogipostauksessaan mieleenpainuneita kohtaamisiaan erilaisten julkisuudesta tuttujen henkilöiden kanssa.
Claudia muistelee kirjoituksessaan antaneensa kerran pakit yhdysvaltalaiselle nyrkkeilijätähdelle Mike Tysonille.
– Elettiin vuotta 1984, kun toimin isäni perustamassa Tammer Turnaus -nyrkkeilykilpailuissa palkintojen jakajana sekä promotyttönä. Tuolloin olin 16-vuotias! Turnauksen oli saapunut myös silloin aika tuntematon amerikkalainen nuori nyrkkeilijälahjakkuus Mike Tyson ottelemaan, Claudia kirjoittaa.
– Hyvin nopeasti Tyson kiinnitti minuun huomiota ja alkoi piirittämään minua jopa vähän pelottavallakin intesiteetillä. Hän pyysi minua deiteille.
Nuori Claudia lupasi miettiä asiaa hieman, vaikka olikin jo päättänyt kieltäytyä treffeistä. Tyson ei kuitenkaan luovuttanut.
– Tyson ei antanut periksi ja kysyi uudelleen ja uudellen minua deiteille. Kun annoin hänelle pakit, hän ei ottanutkaan sitä kovin hyvin vastaan, Claudia avautuu.
– Hän näytteli minulle keskisormea ja lateli solvauksia perääni!
Lue koko blogiteksti täällä.
Lue myös:
Claudia Eve avoimena rankoista muistoistaan – ”Menetin odottamani vauvan jouluna”
Claudia Eve avautuu blogissaan poikansa vakavasta loukkaantumisesta – ”Kuusi viikkoa pyörätuolissa ja käsi paketissa”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”