
Pakkohoitoon joutunut Ninja Sarasalo avautuu menneestä vuodestaan: ”Sydän on revitty paikoiltaan”
Entinen huippumalli Ninja Sarasalo kertoi viime syksynä ajautuneensa pahoihin ongelmiin Tallinnan-matkan aikana. Hän joutui putkaan, psykoosiin ja lopulta pakkohoitoon.
– En muista puoliakaan siitä reissusta. Meidät nimittäin huumattiin siellä laivalla. Mieheni meni niin sekaisin, että hän luuli minun myrkyttäneen hänet. Siksi paikalle soitettiin poliisit. Verestäni löytyi 12:ta huumetta, ja jouduin lopulta putkaan, Ninja kertoi tuolloin Seiska-lehdelle.
Pian reissun jälkeen hänet suljettiin kahdeksi viikoksi pakkohoitoon.
Nyt Ninja kertaa viime vuotta Instagram-tililleen tekemässä päivityksessä.
– Kiitos vuosi 2022. Elämä ei ole mulle varmasti ikinä opettanut yhtä paljon kuin vuosi 22. Olen käynyt huipulla ja myös nähnyt pohjaankin. Sydän on revitty paikoiltaan ja otettu taas hellään huomaan, Ninja aloittaa.
– Täytin myös 40 vuotta keväällä, olin aina ajatellut että neljänkympin kriisi olisi vain muita varten, olin väärässä, kyllä se minutkin löysi, hän jatkaa.
– Mutta elämässä yleensä kriisit kehittää,näin se muakin muokkaa. Olen myös kohdannut tunteita enemmän kuin koskaan. Haluan oppia armollisuutta minua ja muitakin kohtaan. Rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Antaa anteeksi. Olemaan läsnä itselleni ja läheisilleni.
Lue myös:
Kotiliesi: Entinen huippumalli Ninja Sarasalo ja Yoshiko Tamura erosivat!
Entinen huippumalli Ninja Sarasalo yllättää näyttävällä uimapukukuvalla: ”Ihana kesä”

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Helena Koivun juhannus yllättää – ”Olen menettänyt enemmän kuin useimmat koskaan ymmärtävät”
- Beckhamien perheessä taas draamaa – Nicolan perhe syyttää nyt Davidia ja Victoriaa
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kimi Räikkönen teki suut loksauttavan ökyhankinnan
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Beckhamien perheessä taas draamaa – Nicolan perhe syyttää nyt Davidia ja Victoriaa
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Helena Koivun juhannus yllättää – ”Olen menettänyt enemmän kuin useimmat koskaan ymmärtävät”
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen