Piritta Hagmanilta avoin tilitys avioerosta – ”Yhdessä yössä en enää ollutkaan olemassa”
Hyvinvointiyrittäjänä tunnettu Piritta Hagman julkaisi omalla Instagram-tilillään koskettavan päivityksen, jossa hän avautuu herkkyydestään ja vaikeista tuntemuksistaan avioeronsa jälkeen.
Hagman erosi vuonna 2018 entisen aviopuolisonsa, jääkiekkoilija Niklas Hagmanin kanssa.
Postauksessaan Hagman kertoo olevansa herkkä ihminen, joka aistii vahvasti ympärillä olevien ihmisten tunteet. Hän avautuu myös siitä, kuinka hänelle on ollut elämässä haastavaa kohdata negatiivisia ajatuksia ja muistoja.
– Vaikeinta herkälle ihmiselle on ollut nähdä ympäröivien ihmisten reaktiot ja kuinka ihmiset karsiutuvat pois. Se on ollut silti myös tärkeä prosessi käydä läpi, Hagman kirjoittaa.
Hagmanin mukaan muutaman vuoden takaisen avioeron myötä hänen lähipiirinsä jakautui kahtia.
– Tietyille ihmisille lakkasin olemasta, kun heidän maailmassaan sosiaalinen statukseni muuttui, Hagman toteaa.
– Se on aika erikoinen tunne, kun näit sen konkreettisesti elävässä elämässä. Kuin yhdessä yössä en enää ollutkaan olemassa heille.
Lopulta Hagmanin elämään jäivät kuitenkin ne ihmiset, jotka ovat hänelle kaikista rakkaimpia.
Nainen suhtautuu myös luottavaisesti tulevaan.
– Rakkaimmat, sielunsiskot pysyvät ympärilläni ja saapuvat elämääni ajallaan, Hagman iloitsee.
– Uskon, että rakkaus säilyy perheessämme, muuttaen vaan muotoaan irtipäästämisen kautta. Minun tehtäväni on uskaltaa kulkea omaa polkuani eteenpäin ja luottaa, että elämä kuljettaa juuri oikeaan suuntaan, hän kiteyttää.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026