Kuva: Instagram - Rosanna Kulju
Rosanna Kulju avoimena kauneusoperaatioistaan: ”Miettisin nykyään useampaan kertaan”
Rosanna Kulju, 29, paljastaa avoimesti uusimmassa GRL GANG -podcastissa, miten kauneusleikkaukset ja -hoidot ovat vaikuttaneet hänen itsetuntoon ja itseluottamukseen. Rosanna vastaili myös rehellisesti kuulijoiden lähettämiin kysymyksiin.
Rosanna kertoo podcastissa hämmentyvänsä yhä viesteistä, joissa ihaillaan hänen itsetuntoaan. Hän on nykyään tyytyväinen itseensä ja myöntää, ettei some juurikaan vaikuta siihen.
– Jos lähtee vertaamaan itseään muihin ja kaikkiin kauniisiin kuviin, joita somessa julkaistaan, niin sehän on ihan loputon suo. Olen itse valinnut näyttää myös niitä huonompia juttuja itsestäni.
Yksi kuulijoista haluaa tietää, onko kauneusleikkaukset kohottaneet Rosannan itsetuntoa.
– Iso kysymys. 20-vuotias Rosanna, joka teki rintaleikkauksen, ja 29-vuotias Rosanna ovat kaksi täysin eri ihmistä. Mietin kyllä miksei kukaan koskaan sanonut minulle ”ei” näiden hoitojen kohdalla tai miksi en itse miettinyt niitä enemmän.
– En usko, että olisin hakeutunut erilaisiin pistoshoitoihin, elleivät ne olisi olleet helposti saatavilla muun muassa yhteistyökumppaneiden kautta.
Kauneusleikkauksiaan Rosanna ei kuitenkaan varsinaisesti kadu, mutta miettisi niitä nykyään useampaan kertaan.
– Kadun kyllä vähän huulien täyttämistä, koska se on oikeasti loputon suo. Niitä täytyy sitten korjailla säännöllisesti. Rintoja en kuitenkaan kadu.
Rosanna sanoo, etteivät kauneusleikkaukset ole varsinaisesti kohottaneet itsetuntoa, mutta ovat ok jos ne tehdään vain ja ainoastaan oman itsensä takia. Näin ei kuitenkaan ollut nuoren Rosannan kohdalla.
– Negatiivinen palaute Miss Helsinki -kisojen jälkeen vaikutti kuitenkin siihen, että lähdin kokeilemaan muun muassa pistoshoitoja, hän myöntää.
Voit kuunnella podcastin kokonaisuudessaan täältä.
Lue myös:
Playboy-tähden kanssa seurustellut Gettomasa paljastaa taiteilijanimensä taustat: ”Kaveri sanoi sen olevan paska”
IS: Matti Nykäsen Eveliina-tytär avoimena lapsuudestaan: ”Mietin, miksi oma isä ei ollut elämässäni”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”