Radiojuontaja Laura Haimila esitteli muusikkorakkaansa – innostuivat heittämään Pride-viikolla yhteisen keikan!
Toimittaja Laura Haimila tunnetaan Sannin keikkamanagerina sekä radiojuontajana. Hän luotsasi vuosia yhteistä radio-ohjelmaa tv-kasvo Tuija Pehkosen kanssa NRJ:llä.
Sosiaalisessa mediassa Laura ottaa usein kantaa yhteiskunnan epäkohtiin. Hän on puhunut avoimesti myös seksuaalisesta suuntautumisestaan.
– Mun perhe on aina ollut mun puolella ja olen saanut lähipiiriltäni täyden tuen elämälleni. Mä olen todella todella etuoikeutettu ja tiedän, että mun tarina on uniikki eikä kaikki ole näin onnekkaita. Tämä on yksi puoli tarinaani. Toinen puoli tarinaa on se, että mä en kuulu joukkoon, mä tunnen ulkopuolisuutta, mä en löydä itseäni kuvastoista tai medioista. En oikeastaan mistään, Laura päivitti perjantaina Instagramiin.
Kuvassa hän poseeraa yhdessä avopuolisonsa, muusikko Fanni Noroilan kanssa. Fanni tunnetaan muun muassa Sofa-yhtyeestä.
Laura on heittänyt Pride-viikolla ensimmäisen yhteisen dj-keikan puolisonsa kanssa. Heidän yhteinen kokoonpanonsa kantaa nimeä Haimlich & Fannstein.
– Luvattii heittää dj-keikka, koska me näköjään sanotaan helposti kyllä. Muutuimme siis dj-kokoonpanoksi, Laura kirjoittaa kuvan yhteyteen.
Lue myös:
HS: Robin Packalenin kansainvälinen ura vaikeuksissa – ”Ei siellä olla nyt kiinnostuneita”
Isäksi tullut Kasmir ei ymmärrä, mitä oma avopuoliso näkee hänessä – ”Tunnen itseni superrumaksi”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”