Raskaana oleva Johanna Tukiainen esitteli kihlasormuksensa: ”Punainen jalokivi osoittaa rakkautta ja intohimoa”
Viimeisillään raskaana oleva kohukaunotar Johanna Tukiainen meni kihloihin syntymäpäivänään 26.7. miesystävänsä Paulin kanssa. Nyt hän esittelee hulppean timanttisormuksen, jonka kivi on käyty vaihtamassa jälkikäteen smaragdista rubiiniin.
– Paul halusi alunperin rubiini sormuksen minulle, mutta liikkeessä ei ollut kokoani ja hän halusi sen nimenomaan synttäreilleni 29.7., niin sormus oli smaragdi. Vaihdoimme tähän rubiini/timantti sormukseen, hän halusi punaisen kiven joka edustaa rakkautta ja intohimoa. Rubiini on myös syntymäkiveni, kun se on heinäkuun kivi. Haaveilemani timanttisormus tulee kuulemma myöhemmin, sitten kun menemme naimisiin, Johanna kertoo Instageram-kuvan yhteydessä.
Tutustuivat Tukholman yöelämässä
Johanna avautui hiljattain Metropolille raskaudesta ja yhteiselämästä kihlattunsa kanssa. Lapsi on ensimmäinen sekä Johannalle että hänen viisi vuotta vanhemmalle miehelleen. – Se varmasti vaikuttaa varmasti hänen innostukseensa. Tähän asti raskaus on vain vahvistanut parisuhdettamme. Molemmilla on elämänkokemusta sen verran, että en usko, että vauvan syntyminen järisyttäisi ainakaan negatiivisesti parisuhdettamme. – Tämä on meille suurin lahja, mitä kumpikaan olemme koskaan saaneet. Mieheni tulee suuresta perheestä ja on perhekeskeisestä kulttuurista, niin hän on omaksunut isän roolin myös hyvin nopeasti ja on hyvin huolehtiva, suojeleva, rakastava ja turvallinen mies. Johanna kertoo tutustuneensa Pauliin Tukholman yöelämässä. – Ihastuimme tosi nopeasti toisiimme. Voi sanoa, että samana iltana, kun tapasimme. Tämä on aitoa rakkautta. Kemiat pelasivat samantien yhteen. Lue myös: Lapsen isä tuli yllätyksenä Johanna Tukiaisen ex-miehelle: ”Hän odotti yhteenpaluuta” Seiska: Johanna Tukiainen muutti avoliittoon: ”Komea Paul on lapseni isä”LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös