
Tv-keikkansa menettänyt Mikael Gabriel avautuu vihdoin rikosepäilyistä: ”Verestäni löytyi kannabista”
Räppäri Mikael Gabrielin saamat syytteet epäillystä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta nousivat keskiviikkona otsikoihin ja artisti jättäytyi pois illan Elämä Lapselle -konsertista.
Nyt hän kertoo Instagram Stories -osiossaan, mitä oikeasti tapahtui. Rivien välistä on luettavissa, että syyttäjän päätös nostaa syyte tuli räppärille yllätyksenä.
– Kesäkuussa minut pysäytettiin Helsingin keskustassa kesken työpäivän. Kyseessä oli poliisin mukaan rutiinitarkastus ja minut vietiin verikokeeseen, Mikael kirjoittaa.
Mikael kertoo, ettei häntä tuolloin epäilty liikenteen vaarantamisesta tai päihtyneenä ajamisesta, vaan hän sai verikokeen jälkeen lähteä kotiin ja pitää ajokorttinsa.
– Sain tänään (keskiviikkona) tiedon, että syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, koska verestäni oli löytynyt pieni määrä kannabiksen käytön jäämiä.
Mikael kertoo, ettei voi kommentoida asiaa tämän enempää, koska sen käsittely on vielä kesken.
– Allekirjoitan täysin nollatoleranssin ratissa, enkä lähde ajamaan mikäli ajokykyni on heikentynyt jostain syystä.
– Mikäli minut tässä asiassa tuomitaan, kannan vastuuni, kuten olen aina tehnyt.
Lue myös:
Arvaatko lajin? Mikael Gabriel haluaa urheilutähdeksi: ”Unelmani on menestyä”
IL: Mikael Gabriel jäi tauolle uupumuksen takia: ”Oli pitkään fiilis, etten enää kestä tätä”
Mikael Gabrielin kihlattu esittelee auliisti alatissejä: ”Tyrmäävää!”
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti