Renny Harlinin fitness-rakas julkaisi kuvan kisakunnostaan – paljastaa myös toisen puolen itsestään
Ohjaaja Renny Harlinin, 62, kihlattu Johanna Kokkila, 27, valmistautuu parhaillaan huhtikuussa Turussa järjestettävään fitness-kilpailuun. Kokkila julkaisi Instagram-tilillään kuvan kisakunnostaan ja kertoi myös muista tärkeistä asioista elämässään.
– Fitness ei ole koskaan ollut ainoa asia elämässäni, mutta se on erittäin iso osa minua siitä asti kun olin pieni luistelijatyttö, Kokkila kirjoittaa.
Luovat asiat ovat aina olleet tärkeitä Kokkilalle. Fitness-kisoihin valmistautumisen lisäksi hän työskentelee Rennyn rinnalla tämän projekteissa.
– Tein jo pienenä tyttönä musiikkivideoita, muotinäytöksiä ja elokuvia. Poljin täysillä jäähallilta pyörälläni päästäkseni kuvauspaikalle.
– Olen parhaimmillani, kun saan tehdä näitä kahta asiaa kaikesta sydämestäni. Suuria tavoitteita ja kovaa työtä. Olen kiitollinen saadessani tehdä kaiken henkilön kanssa, joka on prioriteettini numero yksi, Renny Harlin, Kokkila kiittää rakastaan.
Harlin vastasikin rakkaalleen kommenteissa.
– Kauneus sisältä ja ulkoa alkaa vahvasta ja puhtaasta sydämestäsi ja vertaansa vailla olevasta intohimostasi elämään. Kiitän Jumalaa joka ikinen päivä saadessani jakaa tämän matkan kanssasi, Harlin hempeilee.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Renny Harlin ja Johanna Kokkila tapasivat toisensa kesällä 2020 Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa ja kihlautuivat romanttisesti ystävänpäivänä 2021.
Lue myös:
IS: Renny Harlin kihlautui Johanna-rakkaansa kanssa – sormuksen hinta peräti 30 000 euroa!
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon

- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”