
Rita Niemi-Manninen julkaisi kuvan ”raskausvatsastaan” – seuraajat hämmentyivät: ”Te ette pilailisi tällä”
Hyvinvointivaikuttaja Rita Niemi sai esikoistyttärensä Donnan yhdessä puolisonsa Aki Mannisen kanssa kesäkuussa 2019.
Tänä keväänä Rita paljasti omalla Instagram-tilillään, miksi ei vielä toistaiseksi ole halunnut lisää lapsia. Hän kertoi someseuraajilleen myös Donnan kysyneen asiasta häneltä.
– Aina kysytään, että koskas vauva? Kun pitäisi kysyä, että oletko valmis vauvalle? Oletko valmis suunnattomiin univelkoihin, oman vapauden minimointiin ja oletko valmis kumppanin kanssa niihin riitoihin, joita silkka väsymys saa aikaan? Oletko valmis tekemään töitä ja luomaan uraa, jotta pystyt tarjoamaan lapsellesi elämän ilman taloudellista ahdinkoa? Rita avasi aihetta Instagramissa.
Hän muistutti seuraajiaan valtavasta vastuusta, jota lapsen kasvattaminen vanhemmille tuo.
– Luoja sentään, tässä toivoo joka päivä että osaa tehdä asiat oikein yhden prinsessan kanssa ja että hänellä olisi kaikki hyvin, Rita alleviivasi.
Nyt Rita on jälleen nostanut raskausaiheen esille Instagramissa. Tällä kertaa hän lähestyi aihetta pienen pilan kautta, joka sai naisen seuraajat hieraisemaan silmiään.
Rita julkaisi Instagram-tilillään vapun kunniaksi kuvan, jossa hän poseeraa Aki-puolisonsa, Donna-tyttärensä ja Putin-koiransa kanssa. Kuvassa Ritan vatsa näyttää epäilyttävästi raskausmahalta.
– Klada VAPPEN! Ja HOKKUS POKKUS! Rita kirjoittaa päivityksensä ohessa.
Postauksen toisessa kuvassa selviää, että Ritan mekon alla olikin piilossa ilmapallo. Pariskunta ei siis vieläkään ole saamassa toista lasta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ritan huumorilla höystetty julkaisu on kerännyt runsaasti huomiota somessa. Monet naisen seuraajat myöntävät hämmästyneensä kuvasta.
– Voi miten mä niin toivoin että vatsa ois totta, yksi seuraajista kommentoi sydänemojin kera.
– Te ette kyllä pilailis tällä. Tän täytyy siis olla totta, toinen muotoilee.
– No tietääkseni en oo raskaana, Rita vastaa ja särkee seuraajiensa haaveet.
– Hauskaa vappua. Ootte ihana perhe. Kivaa iloa tarvitaan elämään, hehkuttaa eräs fani.
Lue myös:
–
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti